Latest News


Haku

April 14, 2015

FIVE YEARS

THIS IS IT! Näin alkoi 14.4.2010 ensimmäisen blogipostaukseni kirjoitus. Tänään, viisi vuotta myöhemmin 14.4.2015 postauksia on kertynyt jo 463 kappaletta.

Aika on vierähtänyt. Jälleen. Vanity Backstage blogini täyttää tänään tasan viisi vuotta! Tämä on huikean pitkä aika yhä kiihtyvämmällä vauhdilla muuttuvassa informaatioteknologian maailmassa. Aika on vuonna 2015 täysin erilainen kuin mitä se oli vuonna 2010. Tekniikka on kehittynyt, valtakin on maailmanpoliitikassa vaihtunut ja myös oma elämäni muuttunut täysin noista alkuvuoden 2010 ajoista!

Blogini on taatusti mahtava päiväkirja elämäni tärkeimmistä nuoruusajoista. Erityisesti kun sitä itsekin joskus tulevaisuudessa, vaikkapa 2030-luvulla, alkaisin selaamaan! Panostan suurella intohimolla postausten laatuun ja mm. kuvien sekä tekstien yksityiskohtiin. Tämä onkin suurin ero muihin suomalaisiin lifestyle-blogeihin verrattuna. Suurin osa bloggareista kirjoittaa täyttää, mitään sanomatonta paskaa. Ketä kiinnostaa katsella H&M-shoppailukuvia tai Kouvolan pizzerian ruokakuvia? Niinpä. Se ehkä toimi vielä vuonna 2010, muttei todellakaan nykypäivänä. Ihmiset ovat yhä vaativampia ja haluavat entistä laadukkaampaa sisältöä! Moni bloggari ei myöskään keskity elämän olennaisimpiin asioihin - se että julkaistaan päivästä toiseen photoshopattuja kuvia itsestään ei kovin pitkälle tulevaisuudessa kanna. Harva suomalainen bloggari edes matkustaa Tallinnaa tai Kouvolaa pidemmälle. Onneksi lukijat voivat äänestää jaloillaan, ei ehkä netissä jaloillaa kuitenkaan! XDD Toki Suomessakin on monia hyviä bloggaaja, sitä en todellakaan kiistä.

Blogini on pikkuhiljaa, ajan hengenkin myötä muuttunut. Ennen oli tapana julkaista myös blogissa esim. yhden kuvan postauksia itsestään tai vaikkapa jostain meemeistä. Nyt nuo yhden kuvan jutut ovat siirtyneet Instagramiin, Snapchatiin @AlecAstyle ja myös Facebookin. Kun taas blogissa, katsastan syvemmälle juurikin esim. teempostausten muodossa! Teemapostaukset ovat olleet ihan mitä vain, maan ja taivaan väliltä. On ollut matkakohteita, rakennuksia, alueita, konsertteja, tapahtumia, kuvauksia. Listaa voisin jatkaa aamuun asti.
Paris, France. instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
Los Angeles, California. USA. instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
Mednogorsk, Ural. Russia. instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
Mielestäni tulevaisuus on myös blogirintamallakin videoissa, vaikkakin perinteisiä tekstiblogeja ei kuitenkaa tällä hetkellä uhka mikään. Suuntaus on kuitenkin videopainotteinen. Tämän olen saanut kuulla myös palautteista, joissa ollaan jo vuosia toivottu myös minulta vlogeja! Kuten olen jo aiemmin monesti kirjoittanut - vlogeja on tulossa! Tätä tarkoitusta varten toinen videokameroistakin on jo hankittu (UHD eli 4K-tasoa! OMOMOM). Hyvää siis kannattaa odottaa. ;) Minullahan on koko tämän ajan ollut myös YouTube-kanava. Se ei tosin hirveän aktiivinen ole ollut, mutta kyllä sinne on kuukausittain jotain matskua aina tullut, myös vlogeja (jo vuonna 2010!), mutta niitä en ole kerennyt pitkiin aikoihin tekemään. :P Enkä tosiaan viitsi mitään kakkaa alkaa kuvata, edelleen, maltatkaa vielä hetki. : > Sillän väliin tutustukaa paremmin YouTube-kanavaani sekä Snapchat-kanavaani! Snapchatista on muutenkin tullut jo niin tärkeä, etteen voisi kuvitella olevani enää ilman sitä!! :D

Pakko vielä lyhyesti mainita blogimainonnasta pari sanaa. En ole koskaan lähtenyt sille linjalle että kaupallistaisin blogiani! Vanity Backstage on aina ollut, ja tulee olemankin täysin itsenäinen ja riippumaton. Musta on ahdistavaa alkaa jonkun mainostajan pyynnöstä väsätä väkisin täysin 100 % sponsoroitua blogipostausta! Näitä tarjouksia satelee minulle yhä edelleen, mutta en aio turmella blogiani tuollaisilla. Jokainen postaukseni on täysin ainutlaatuinen ja spontaani, ja kirjoitettu suurella intohimolla ja rakkaudella. Se vain on puhdasta ja luovaa käsi- ja aivotyötä - enkä voisi kuvitella tappavani blogini ilmapiirin jollain teennäisillä "osallistukaa ihQQQun kilpailuun" tai "tässä on mahtava alennuskoodi" -tyyppisillä postauksilla!

Olen jo vuosia elänyt sen verran kiireistä elämää, että moni postauksista on jäänyt rästiin ja tullut ulos viiveellä. Tämä tosin kertoo osaltaan blogini ja elämäni tasosta. Haluan myös kokemusteni kautta ja myötä tarjota lukijoilleni ja seuraajilleni jonkin sortin elämystä ja informatiivista tietoa asioista. Etenkin ulkomaanmatkoillani pyrin saamaan haltuuni sellaista matskua, josta olisi ilo myös kaikille muillekin. Esimerkiksi Uralin ja Keski-Venäjän tai Kalifornian arkisemmat maisemat eivät taatusti löydy tuosta vain mistään Googlestakaan. Ja tuon kaiken aina omasta näkökulmastani esille! Myös kaikki kuvani ovat aina itseni ottamia, lukuun ottamatta studiokuvia, joissa itse olen kuvattavana! ;P
2 0 1 5. instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
Paris, France. instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
Malja Vanity Backstagelle! instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
Paris, France. instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
Tällainen lyhyehkö ja napakka Vanity Backstagen viisivuotiskatsaus! Voitte tsekata myös mitä olen tuuminnut aiempina vuosina 1-vuotis, 2-vuotis, 3-vuotis ja 4-vuotiskatsauksissa. :)

SoMe vain on se juttuni. Mikä tärkeintä, pidän myös siitä, enkä pelkää jakaa tietoa elämästäni! Nautin, että inspiroin teoillani, olemuksellani ja ajatuksillani lukijoitani sekä seuraajiani. Tottakai kaikilla meistä on myös yksityiselämä, joten täysin kaikkea elämästäni en kuitenkaa jaa kuten esim. Johanna Tukiainen tekee. Jokaisen yksityisyyttä on kunnioitettavaa!

SoMesta puheenollen. Korkeakouluni on tunnustanut Vanity Backstage blogini antamalla siitä työelämäprojektisuorituksia. Olen brändännyt Vanity Backstagen täysin itsenäisesti aina suunnittelusta julkaisuun. Olen halunnut pitää blogini täysin itsenäisenä ja erillään omasta Alec A-style identiteetistä, enkä lähtenyt siihen, että blogin nimi olisi esim. www.AlecAstyle.com. Alec A-style'sta on kiistattomasti tullut oman itseni synonyymi. Moni tunteekin minut Alec A-stylena tai vain A-stylena niin netissä kuin myös netin ulkopuolellakin. Suosittu ja maailman ensimmäinen sosiaalisen median verkkosivusto IRC-Galleria on sekin tunnustanut minut kirjallisella julkaisullaan menestyksekkäästä itseensä brändäämisestä. :)

Nauttikaa alkavasta keväästä, vaikkakin tällä hetkellä joutuukin vielä hetken talvitakkeja käyttämään. Mut hei kahden viikon päästä on jo Vappu!!! Siitä lähteekin jo sitten lähtölaskenta kohti kesälomanseikkailuja. ;)
St. Petersburg, Russia. instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
xX

3 comments:

Unknown said...

Onnittelut viidestä vuodesta! :D

Alec A-style said...

Kiitti Adele :3

Anonymous said...

kunnon itserakkautta pulppuava narsistiblogi :D