Latest News


Haku

September 26, 2010

Train Journey to St.Petersburg, Russia

Matka alkoi Helsingin päärautatieasemalta Repin-junalla! Olin paikalla sopivasti vartin ennen junan lähtöä. Fiilikset olivat taas jännittyneet :]



Junaan astuessani, jokaisen vaunun edustalla oli vaununhoitaja, joka tarkasti heti lippuni ja passini, ja keräsi samalla lipun pois, sen sai myöhemmin takaisin.



Repin, ravintolavaunusta
Kyseessä oli siis venäläinen juna, joten kaikki käytännön jututkin olivat sen mukaisia :P Ravintolavaunussa tehtiin aitoa ruokaa, ja vaunu tuoksuikin ihan ruualle, siellä ei siis tehty mitään pikaruokaa, vaan vaikkapa jotain paistettua lihaa etc, siellä pystyi tekemään myös pöytävarauksen isompaa nälkää varten! Nicee.


Kattaukset olivat juhlavia
Ravintolavaunusta
Matka-aika oli vajaa 7 tuntia, lähdimme Helsingistä 15.25, ja olimme 21.52 Suomen aikaa perillä Finlandskij -rautatieasemalla. Pysähdyimme ennen Pietaria vain Pasilassa, Tikkurilassa, Kouvolassa ja Viipurissa. Ennen pysähdyksiä oli luonnollisesti passintarkistus ja tullikontrolli, joka hoitui junan sisällä osittain lennossa :]

Vainikkalan raja-asema ja tulli.
Kaikista ovista ei päässyt noin vain ulos.


Suomalaiset vain vilkaisivat passin ja tarkastus alkoi jo Kouvolassa, venäläiset laittoivat leiman omassa raja-asemassa, jolloin juna myös pysähtyi hetkeksi seisomaan, koska he veivät sinne kaikki junassa kerätyt passit. Myöhemmin passit palautettiin ja juna jatkoi matkaa.
"Tupakka paikka", junissa sai polttaa, ulko-ovien vieressä.
Oli vähän pelottavaa kulkea vaunusta toiseen, kun vaunujen välissä oli suuria rakoja ja vaunu heilui =D
"WC" Bathroom.

Juna oli suomalaisiin verrattuna erilainen, kaikki jutut, hätäpysäytysnappeihin asti olivat täysin omalaatuisia. :P Junahan on tosi vanha, kuulemma myös suomalainen Sibelius-niminen juna, joka liikkennöi yhdessä Repinin kanssa Venäjälle.

"Juomavesi" Nappia painamalla sai juomakelpoista vettää, joka vaunussa.

Kolme eri versiota "STOP", eli hätäjarrusta XDD, ehkä siell oli lisää erilaisia, en huomannut ainakaan? :D

Kyseiset junat poistuvat historian kirjoihin, kun 12.12.2010 aloittavat liikennöinin suurnopeusjunat "Allegrot", jolloin matka-aika puoliintuu 3,5 tuntiin!

Yum, green tea!
Junalla on mielestäni tosi kätevää mennä Pietariin, koska ne ovat mukavampia ja nopeampia kuin linja-autot. Linja-autolla kun menee, rajalla voi mennä odottamiseen huonommalla tuurilla monta tuntia, junasta ei tarvitse edes poistua ja se saapuu suoraan keskustaan.

Vainikkalassa vastaan tuli suomalainen Sibelius -juna, Pietarista. Rajalla seistään myös sen takia, koska Suomen puolella käytetään suomalaista veturia ja Venäjällä omaa, eri vaihtovirran ja jännitteen takia. Ja ne vaihdetaan aina kun raja ylittyy.


Lentokoneella en ole koskaan lentänyt Pietariin, siinä ei meneekkään kuin kolme varttia, mutta kaikki lentokenttäturvatoimet vievät oman aikaansa ja matkatavarapuoli on paljon kankeampi (junaan voit ottaa käyttännössä vaikka viisi kassillista tavaraa xD). Liäksi Pulkovon lentokenttä on aika kaukana Pietarin keskustasta, joten siinäkin menee oma aikaansa ennen kuin on "perillä" :] Nuo uudet junat kuullostavat tosi käteviltä kyllä.


Maassa maan tavalla. Kuvassa ruplia ja paikallinen TELE2-liittymäkortti! hihi

Saavuin ajoissa perille! Matka oli ihan leppoisa, nukuin jopa pari tuntia ja luin jotain lehtiä :D Kävinpä myös juomassa ravintolavaunussa vihreätä teetä :p



Pietarissa oli lämmin ilta, ihan kuin olisi ollut kesä! Kello oli paikalisittain 23, ja ulkona oli jo pimeätä :] Lähin metroasema oli nimeltään "Plosid Lenina", eli Leninin aukio. Metro näytti juhlavalta ja siistiltä. Täällä muuten kaikki käyttävät metroa ja julkisia, vaikkapa vain satunnaisesti, olipa sitten köyhä, spurgu, keskiluokkainen tai miljardööri. Koska välimatkat ovat keskustassa pitkiä, metrolla pääse tosi nopeasti! Etenkin ruuhka-aikoina maaalla voi joutua seisomaan autossa tuneja, metrolla pääsee minuuteissa perille. Ja se on todella tehokas matkutustapa täälläpäin :]


Palaan tänään iltapäivällä Helsinkiin ja olen myöhään illalla perillä! En ole päässyt nettiin koko matkan aikana kuin kolme kertaa ja siksi vain yksi postaus. Tästä matkasta tulee kuitenkin ainakin yksi postaus lisää, tai kaksi pienempää :)


Pietarin metrokartta
äää mulla on yksi US-postauskin vielä rästissä XD nomutta sekin oli jo työn alla ennen kuin lähdin tänne! Nähdään :] Seuraava reissu on UK-matka, josta myöhemmin lisää. Cya!


September 22, 2010

TODAY @ St.Petersburg!

Lähden tänään, itseasiassa reilun tunnin päästä 15.25 Helsingin rautatieasemalta junalla Pietariin! Palaan sunnuntaina takaisin :]

Yhdysvalloista Ranskan kautta suoraan Venäjälle! Olen ihan haltioissani :]
From US to ==> RUSSIA. thehehe!
St. Petersburg, Russia
Cya!

September 21, 2010

Salut! @ Alec in Paris

Kävin pikaisesti Pariisin keskustassa paluumatkalla Yhdysvalloista Suomeen. :] Air France'n toiseksi suurin, Boeing 747, valtava kaksikerroksinen lentokone lennätti minut yhdeksän lentotunnin aikana Atlantasta (US) suoraan Ranskan sydämeen!


Lento saapui parikymmentä minuuttia etuajassa! Olin jo 8 aamulla Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä, joka on myös Ranskan tärkein ja yksi Euroopan kiireisimmistä! Kenttä oli aivan kauhean sokkeloinen, olin niin tuskissaan...mutta siitä enemmän US:n paluupostauksessa!

Kone, jolla lensin Atlantin yli Eurooppaan :)
CDG
Finnairin Airbus 320 Lento Helsinkiin lähti vasta iltapäivällä, joten aikaa oli runsaasti, tosin kentällä meni pari tuntia kun yritin selvitellä käytännön asioita, kävin juomassa teetä ja lataamassa puhelimeni akun, pääsin lähtemään vasta 11 aikaa Pariisin keskustaan!

Lähijuna (RER)lippuautomaatit ft. jonot
Kentältä keskustaan pääse tosi kätevästi lentokentältä kulkevalla junalla :] Tosin kyseisenä hetkenä asemalla oli ruuhkaa! Laiturialueen ovissa oli puomit, jotka aukesivat vain näyttämällä lippua. Vaikka asemalla oli varmaan ainakin parikymmentä lippuautomaattia, silti ruuhka oli suuri, ja lippuautomaattia oli vähän vaikeaa käyttää:D



Lisäksi, siihen kelpasivat vain kolikot!! Seteleillä lippua ei voinut maksaa, tosin kortilla se olisi onnistunut. Jouduin turvautumaan ihmisiin ja pyytämään vähän apua, ja sain vaihdettua sopivasti kolikoita :) Kyseessä ei siis ole metro, vaan juna, joten se näkyi myös lipun hinnassa, joka maksoi 8,60 €! Mutta matkaa kentältä Pariisin keskustaan oli noin 40 min.



Pariisin maanalainen/RER
Minulta meni siis yhteensä yli tunti junassa, itse keskustassa ehdin olee about 1½-2 tuntia. En viitsinyt riskeerata lentoani Helsinkiin, koska check-in:kin oli tekemättä (sitä ei pystynyt tekemään etukäteen edes tiskillä?!?!? Vain 2h ennen lähtöä! Finnair=shit), joten palasin kiltisti about kolmeksi kentälle, neljältä oli lähtö.




Pariisin juna/metro -laiturit/asemat whaeva olivat aika hmm suoraan sanottuna paskaisia:D Kunnon Ghetto meininki. Los Angelesin metro oli paljon nätimpi ja puhtaampi. Saa nähdä millainen on Pietarin metro! Lähden sinne nimittäin tänään iltapäivällä :)



Lähes jokaisen aseman lähettyvillä oli suureet määrät graffittiseiniä :P Ihan nättiä! Graffitit ovat tosin yleensä merkki anarkiasta ja sekasorrosta. Ihmettelin että lähes Pariisin ydinkeskustassa oli noinkin paljon graffitteja :)
Kuva otettu junasta, Pariisin lähiökerrostalo. Aika iyyy :] Kunnon betonihelvetti.
Busted! Ranskan poliisi taltutti jonkun nistin :) thehe
Kyseessä oli ensimmäinen kertani Pariisissa ja ensivaikutelma oli aivan mahtava! En kadu yhtään sitä että lähdin kentältä yksin haahuilemaan :] Oli sen arvoista!



Ihmiset olivat persoonallisia ja tyylitajuisia! Tuli kyseisen visiitin jälkeen pikkainen matkakuume Pariisiin :] Yhdysvaltoja ei kyllä tämäkään maa voita..

Mäkki! Piipahdin siellä vessassa ja netissä. Mäkki on siitä hyvä mesta, että se löytyy kaikkialta maailmassa, sieltä saa aina ne perusjutut (tee, vesi), ja yleensä netti ja vessakin ovat ilmaisia!
Ranskalaiset eivät nähtävästi oikeasti osaa puhua englantia, huomasin sen joka kerta kun yritin kysellä jotain neuvoja kentällä ja keskustassa. Siellä olisi kyllä hyvä ymmärtää edes jonkin verran ranskaa. Toki englannillakin nyt pärjää missä vain, mutta jos kaipaa elämyksiä pitäisi kyllä Ranskassa handlaa ranskaa :]


Pariisia luonnehditaan Euroopan sydämmeksi, se on yksi Euroopan ns. "tärkeimmistä" kaupungeista, sen kyllä huomasi! Kaupunki oli täynnä historiaa ja kulttuuria :) Muotia unohtamatta!



Oli aivan mahtava näky, ihan kuin lehdissä ja TV:ssä, kun pariisilaiset kävelivät kaduilla ja söivät samalla patonkia. Terassi- ja kahvilakulttuuri kuuluvat myöskin Pariisin katukuvaan, ihmiset istuivat ulkona tai terasseilla ja seurustelivat keskenään :]





Kyseisenä päivänä oli myös pientä tihkusadetta=D Oli ensimmäinen kerta kuukauteen kun sain taas kokea miltä sade tuntuu xD Kaliforniassa ei yleensä hirveästi sada, ja Suomessakin ennen lähtöäni ei satanut pitkään aikaan.



En ostannut Pariisista mitään, en ehtinyt, kiersin kyllä muutamissa liikkeissä, kävin parissa leipomossa, ja ruokakaupassa. Ostin äidilleni suklaata ja itselleni patongin ja cokiksen =D oli vähän nälkää :]

Tällaista :) Oli tosi kivaa, vaikka väsyttikin ihan sikana, takana oli pitkä 9h lento ja matka-aikaa yhteensä yli 20h! Menen käymään Pariisissa uudestaan, ehkäpä jo tänä vuonna! Sen verran nice city se oli :] Tosin UK on ehdottomasti etusijalla, siellä olisi tarkoitus käydä muutamassa kaupungissa moikkaamassa kavereita ja tutustumassa paikalliseen elämään. Mutta Pariisiikin on Helsingistä vain parin tunnin lentomatkan päässä! :)


Nyt on pakko mennä nukkumaan :] Lähden tänään iltapäivällä siis Pietariin, kyseessä on PR-matka, johon sain viisuminkin eilen, Venäjälle viisumin teko kestää tosin viikon verran. Anyway lähden junalla ja tulen sunnuntaina myös junalla takaisin.


Pääsen käyttämään viimeistä kertaa VR:n ja Venäjän rautateiden (RZD) vanhoja, Repin- ja Sibelius- junia. Joulukuussa ne siirtyvät historiaan, sillä tilalle tulevat uudet ja nopeat italialaiset Allegro-junat! Matka-aika tällä hetkellä on vajaa 7 tuntia, mutta jatkossa se on vain 3½ tuntia! :) Junalipun hinta tulee olemaan tosin saman hintainen kuin lentolipunkin.

Olin palaamassa keskustasta kentälle, ja eräs iäkäs nainen laittoi kyseisen lapun viereeni. Hän laittoi niitä kaikkien matkustajien penkeille, jotka kyseisessä vaunussa olivat. En ole ihan varma mitä tuossa lukee, mutta sen perusteella mitä sain kuulla jälkeenpäin, teksti on aika surullista : [ Harmi kun en osaa ranskaa.

Cya! Yritän päivitellä blogiani vielä tällä viikolla, ainakin kerran! En voi kuitenkaan luvata montako kertaa, koska minulla ei ole tietoa miten ja missä pääsen netin ääreen Pietarissa..:)