Latest News


Haku

March 17, 2011

Tämä toimii! -kilpailun tuomarointia

Olin tuomarina Tämä toimii! -teknologiakilpailussa, joka järjestettiin koulussamme. :) Minut valittiin tuomaristoon, ja olin arvioimassa kilpailutöitä yhdessä päätuomarin kanssa. Olin yllättynyt tuomarivalinnastani, sillä muut tuomarit olivat oikeita alan asiantuntijoita, ja tuhansista oppilaista tuomaristoon valittiin vain kaksi, joista toinen olin minä.

Tämä toimii! -teknologiakilpailu
Kilpailu oli kiva! Alakoululaiset 1-6 luokkalaiset esittelivät keksintöjään, jotka piti luoda valmiista materiaalipaketista 3-5 hengen ryhmissä. Töissä sai myös käyttää muutamia muitakin "raaka-aineita", mutta kielletyistä materiaaleista pisteet laskivat, ja pahimmassa tapauksessa sellaiset työt joudutaan loppukilpailussa hylkäämään. :(

Materiaalipaketti @ Tämä toimii! -teknologiakilpailu
Tämä oli siis semifinaali. Karsinnat olivat jo aiemmin ja itse finaali pidetään nyt kevään aikana Aalto yliopistossa.
Aamupalaveri, ennen tuomarointia :p

1-3 luokkalaisten tuotokset olivat mieleenkiintoisia. :) Niissä on käytetty tosi paljon mielikuvitusta. 4-6 luokkalaisten ryhmissä työt olivat jo edistykseellisemmät, mutta aika pitkälti kaikissa ryhmissä oli käytetty peruskeksintöjä, kuten katapulttia ja lentokonetta, eikä osa töistä osattu rakentaa toiminnollisesti kunnolla. Kysehän ei ollut mistään koristelukilpailusta :) Vaikka lelu olisi kuinka hieno, sillä pitäisi olla myös idea, joka toimii.

@ Tämä toimii! -teknologiakilpailu
@ Tämä toimii! -teknologiakilpailu
Taso vaihtelee päätuomarin mukaan tosi paljon, ja tässä kerran vuodessa järjestetyssä kilpailussa yleensä Pohjois-Suomen koulut ovat menestyneet paremmin kuin pääkaupunkiseudun koulut.
@ Tämä toimii! -teknologiakilpailu
Paikalla oli satoja ala-astelaisia :D Välitimme tapahtumasta live stream kuvaa nettiin. Kilpailun artikkeli
Luovuus ja innovaatio olivat avainasioita! Jos keksinnöissä oli käytetty materiaalipaketin raaka-aineita tehokkaasti, idea on ollut omaperäinen ja mieleenkiintoinen se kyllä näkyi loppupisteissä.
Musta tää oli makee :D Vaikka mitään "toiminnollista" siinä ei kauheasti ollutkaan, ja juuri tämän takia työ ei saanut hyviä pisteitä. Mun ansiosta annettiin 2p visualisuduesta. Päätuomari olisi antanut 0! :D
Hmm, olin päätuomarin (joka on koko kilpailun idean takana) kanssa pitkälti samaa mieltä kun arvioimme 4-6 luokkalaisten töitä, mutta olin vähän armollisempi. ;p Multa herui helpommin esim. kun tarkasteltiin  visuaalisuuspisteitä. :p Kun hän oli yleensä antamassa 0-1p, niin minä olin muutamassa tapauksessa antamassa vähintään kakkosen (0-3:sta) :p!

Kamera käy! :D @ Tämä toimii! -teknologiakilpailu
Maksimipistemäärä oli muistaakseni 75p, ja se koostui todella monesta eri osa-alueesta! Kilpailijoiden piti luoda mainos- ja päiväkirjan, jotka arvosteltiin myös erikseen. Keskityimme päätuomarin kanssa itse työtuotoksiin - päiväkirjat arvostelivat muut tuomarit.

@ Tämä toimii! -teknologiakilpailu
Anyway, tosi kiva päivä! Saimme koulumme puolesta - myös minä henkilökohtaisesti - erinomaista palautetta kilpailun hoidosta. :) On tosi mukavaa saada positiivista palautetta asiantuntijoilta.
Jakamassa diplomit 4-5lk sarjan voittajalle feat. päätuomari! Jooh tmeitsin inttitucca............ se on kasvannut btw aika paljon! ;D @ Tämä toimii! -teknologiakilpailu
1-3lk oli oma sarjansa ja 4-6lk oma. Molemmista palkittiin vain yksi työ. Nämä työt pääsivät siis finaaliin, joka järjestetään myöheemmin keväällä.

Jooo ooo. Lyhyt lyhyt tukka :D
Hmm, ei tässä muuta kuin taas kouluun! :D Luvassa erittäin kiireinen kevät koulun suhteen...
@ Tämä toimii! -teknologiakilpailu
XX

March 14, 2011

LOLLO

Haha, ihku ylläri! Lähtiessäni kotoani ulos, ovessani oli liimattuna jännä mainos! :D


Niceee. "Säännöllinen liikunta pidentää ikää". Tottahan tuo, ja vielä viiseuroo alennus! Sanoisinko että OVELAA! ;D haha sanan kirjaimellisessa muodossa :----D


Taidan kuitenkin jättää tarjouksen käyttämättä, sillä minulla on jo paikka, jossa voin käydä vapaa-ajallani kuntoilemassa. :)

Kävin hakemassa kaupasta toista lempparijuomaani, Mountain Dew'ta :) Juon sitä Suomessa vain Voltage-versiona, joka tuodaan sellaisenaan suoraan Yhdysvalloista.

Cittarin erikoislimuvalikoima
XX

March 11, 2011

ppp...penis!

Lolmao. Ihanaa perjantaiviihdettä :---D Eiku mitä, parasta viihdettähän on Seiska XDDDDD


Mihin ryhmään itse kuulut? =DDD muahahahaha.


Tarkempi ja kattavampi lista löytyy täältä.

Yhdysvaltain kaupungit rankattuna Peeeeeniskoon mukaan ;D;DD haha. Miami #12 XDD SD #3!
XX

March 10, 2011

Beautiful Helsinki City

Piu! viikon tauko postauksesta. :) Olen ollut erittäin kiireinen, enkä oo pystynyt keskittymään blogin postauksiin nyt lainkaan. :/ Nou hätä, postauksiahan on tällä hetkellä yli 150, joten lukemista ja selailua kyllä riittää. :]

Night Helsinki City
Kävimme ytäväni kanssa Stadissa. Nauttimassa ihan vaa chillailemisesta Helsingin sydämmessä. :]
Titan juustokakku, mun välipala ja ofc green tea <3

Sään puolesta ulkonahan on jo melkein kesä! =DD Onneksi ne -30 C asteen pakkaset ovat tältä erää ohi...
YUM!
Stadi!
Hmm, ensi viikolla alkaa koulun vika jakso, tsemppaan nyt huolella, intin takia kuluva jakso meni päin vittua, koska pääsin lähtemään armeijasta liian myöhään. Eli tänään ois ohjelmassa markkinnoin lukemista ja mainosanalyysin suunnittelua :]

Lonely Green Tea ;/ pls drink me!
XX

February 28, 2011

Lady GaGa @ NEW VIDEO

Ahh tätä on odotettu (:


Aivan ihana! Aikaisemmin Lady GaGa julkaisi virallisesti pari viikkoa sitten uuden singlen, ja biisin BORN THIS WAY, mutta nyt on vuorossa itse musiikkivideo, joka on aivan upea!


XX

February 26, 2011

Weekend

Mmmmm mikä sen paras aamupala kuin tuoreverigreippi :> ja Drpepper<3 yum

Päätin jättää Johanna Tukiaisen häät väliin, sillä kaikki tuli minulle niin lyhyellä aikataululla ja varoitusajalla, enkä ole itse pystynyt organisoimaan koko matkaa. Olisi ollut ihanaa nähdä Lappia ja see jääkirkko :]

Tuorempaa kuvaa, mun inttiletistä ;D;D;D en kehtaa olla ilman pipoa :'D
Kirjoitin eilen postauksen, jossa on kaksi kuvaa. Päätin postauksen julkistamisen jälkeen vaihtaa toisen kuvista nykyiseen. Tein tämän huvikseni koska kuva oli huononlaatuinen, teen näitä jälkipoistoja usein, ja ne kuuluvat kirjoitukseni viimeistelyyn. Tein illan aika monia postausluonnoksia ja kuvavaihdoksia.

Alecin aamupala<3
En ymmärrä (eikä minun tarvitsekkaan) netin keskutelupalstoilla olevia kirjoituksia jostain "salakuvasta" =D Kommentoin tähän vain: hankkikaa elämä :D. Saamien tietojeni mukaan Hymy-lehti on julkaissut kuvia Johannan puvusta jo muutama päivä sitten. Piste

Hajotakaa vain siihen kuvan ensimmäiseen pikselimössöversioon, joka on otettu puhelinkameralla ja ihailkaa toki sitä! Muahahahaha Kuvan pääasiallinen tarkoitus oli Nassu-koira, Johanna on vain taustalla, ja kuva on e d e l l e e n nähtävillä blogissani, eli mikä helvetin salakuva?:D Järki käteen ihmiset, menkää vaikka syömään ystävienne kanssa. Olen joka tapauksessa iloinen että saitte ottamastani kuvasta nautinnon :)


Muistuttaisin kuitenkin kaikkia jatkon suhteen, kuviani ei saa käyttä missään muodossa ilman lupaani. Se on kiellettyä; Suomen lakia rikkovaa ja rangaistava teko. En tietenkään mahda amatöörilatailijoille mitään, enkä aiokaan tuhlata energiaani näihin tapauksin (verratkaa musiikin laiton lataaminen netistä), mutta jos huomaan, että kuvaani käytetään toisella uutis/blogi/yms. -sivustolla ilman saamani lupaa ja sopimusta, tulen puuttumaan asiaan välittömästi.

Asia on nyt minun ja Staran päätoimittajan puolesta loppuunkäsitelty, hyvässä hengessä.



Fiilikseni on tällä hetkellä sama kuin Guettan Memories videossa :) Aww tänää jotain säpinää!

XX

February 25, 2011

Stara-sivusto @ RIKOS

Stara -niminen viihdesivusto teki tänään tekijäoikeusrikkomuksen, ottamalla blogistani kuvamteriaalia, joka kuuluu minulle.

He ottivat ilman lupaa kysymättä kuvaamani kuvan Johanna Tukiaisesta. Aluksi he eivät edes ilmoittaneet uutisessa mitään lähdeviitettä blogiini. Meilini jälkeen he laajensivat screenshotin blogistani niin, että siinä näkyy blogini logo. Mutta viesteihini he eivät vastaa.

Varsinaisessa tekstissä ei kuitenka mainita blogini nimeä eikä kuvan ottajan nimeä. Päivittelyn jälkeen he syyllistyivät toiseenkin rikkomukseen, nyt siellä näkyy kaksi kuvaa, jotka on kopioitu blogistani, toisen kuvan kuvasi ystäväni, johon olen tarvittaessa myöhemmin yhteydessä.

Klo 22.40: Nyt, monen päivittelyn jälkeen he kirjoittivat blogini nimen myös itse tekstiin. Tämä ei vaitettavasti riitä, kyllä he viimeistään virkavallan soittoon vastaavat. Staran tomittaja, joka teit tuon "uutisen" minun uutisestani, olen ottanut jokaisesta editointivaiheesta kopiot PDF:lle.

Staran päätoimittaja/ vastaava päätoimittaja vastaisitko viesteihini heti. Jos asia ei selviä, vien asian maanantaina eteenpäin. Jos päätoimittajalle on epäselvää mikä meni vikaan lue kooste "Tekijänoikeudet ja kuvat www:ssä -artikkeli".

Stara on tietojeni mukaan toiminnut aikaisemminkin tällä tavoin. Esimerkki lukijoille: Ei YLE tai muu media voi käyttää esimerkiksi MTV3-kuvaajan materiaalia omissa uutisaiheissaan sellaisenaan, ilman että MTV3 on antanut siihen luvan ja asiasta on erikseen sovittu. Tämä on todella törkeätä ja kaiken lisäksi laitonta.

Asia on saatu sovittua Staran vastaavan päätoimittajan kanssa.

XX

Jolenen häät @ BREAKING NEWS

Eli en ole vieläkään päättänyt lähdenkö Johanna häihin vaiko en.

Minulla on huomenna muutakin ohjelmaa ja häät ovat kuitenkin yli tuhannen kilometrin päässä napapiirillä, olisi täysin eri asia jos ne olisivat Etelä-Suomessa. :]


Tänään saamien tietojeni mukaan Johannan toinenkin häämorsiusneito, [BB] Henna Kalinainen ei saapunutkaan Lappiin vaan feidasi Tuksun, koska häntä masentaa. Jassu, eli Jossun pikkusystah on nyt siis ainoana morsiusneitona.

ft. Henna Kalinainen. Ajoilta kun olimme Hennan kanssa lähempiä kavereita
Hääthan alkavat varsin glamouristi! :) Millainenkohan show on huomenna luvassa. Alun perin morsiusneitoja piti olla neljä, ja minu lentolippujenkin piti olla hoidettuna palattuani intistä. Tällaista :]

Ilmoittelen tässä illan aikana mikä on meno ja meininki. Olisi tosi kivaa kyllä lähteä, moikkaamaan samalla Jasminea. :)

XX

February 21, 2011

Stadia, Maistraattia ja Nassu

Viikko alkaa maanantaista! Ja tänään olikin ohjelmaa koko päiväksi :)

Kävin Helsingin maistraatissa todistamassa Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin vihkimiseen liittyvää asiakirjaa.
Johanna Tukiainen aka. Jolene aka. Tuksu ft. Nassu
Johanna pyysi minut paikan päälle, koska ilman kyseistä dokumenttia ja kahta todistajaa hän ei pystyisi sanojensa mukaan menemään naimisiin lauantaina. Vihkitodistus oli pakko saada tänään, sillä myös Arto vaivautui tulemaan paikan päälle. :)

Arto Länsman ja Johanna Tukiainen aka. Jolene aka. Tuksu
Hehe, pääsimme viihdyttämään maistraatissa myös valtion henkilökuntaa, kun Arto sanoi kovaan ääneen ettei hän allekirjoita avioehtosopimusta ja että sen voisi hänen puolestaan repiä XDDDDD muahaha. Noh Jolenella oli  nähtävästi toinen, korjattu avioehto jo heti valmiina. :'D Sen sisällöstä ei sen enempään, koska se ei ole ulkopuolisten asia.

Helsinki City. Taustalla Uspenski katedraali, joka on Suomen ortodoksisen kirkon pääkirkko.
Mukana olivat myös Julia Tukiainen ja Nassu, kaksi mun lempparia! Julia ei siis ollut toisena todistajana, koska samaan sukuun kuuluvalla ei ole oikeutta todistaa. Vihkiasiakirjan todisti minun lisäksi eräs toinen Johannan kaveri.

Oli ihanaa nähdä Julia kaupungilla pitkästä aikaa.


Pääsin myös Heidin lapsenvahdiksi, hänellä on kaksi (1v ja 2v) aivan ihanaa lasta :) Oli kaiken kaikkiaan kiva viikonalku! Katsotaan miten mun Lapin reissulle käy, sillä en ole vielä täysin päättänyt viikonloppusuunnitelmistani.

XX

February 20, 2011

Kakkupäivä :o

mmmmm teki mieli hyvää marsipaanikakkua ja Mountain Dew VOLTAGEA! :) YUM YUM.
Nautimme kakusta hyvän ystäväni kanssa, ja teki kyllä tiukkaa xD mutta oli sikahyvää :]


VOLTAGE on just parasta! Sitä ei Suomesta saa kuin jenkki-versioina tölkeissä. Niitä myydään ainakin meidän Cittarissa ja Kampin Supermarketissa. :]

XX

February 18, 2011

WEDDING @ Lapland 2011

Kyseessä ei kuitenkaan omat, vaan kaverini häät ;)


Posti toi minulle tänään kirjeen, joka sisälsi makean hääkutsukortin Johanna Tukiaiselta! :] Johannan tapaan kortti sädehtii Glamouria!


Johanna aka. Jolenen (ex. Tuksu) Häät pidetään ensi viikolla kaukana Pohjois-Suomessa! Toisinsanoen Lapissa Ivalossa/Saariselällä ja vihkiminen tapahtuu upeassa jääkirkossa!


Olen aivan innoissani, sillä en ole koskaan käynyt Lapissa. :)! Luvassa mieleenkiintoinen matka ja häppenengi. 

XX

February 17, 2011

Homovideo @ Maahanmuuttajille

Hajosin :DDDDDDDDDDDD

Flash toistinta ei löytynyt.
Totally Awesome!

XX

February 16, 2011

COKE @ Salainen resepti paljastui!

OMG! Cokiksen "salainen" valmistusresepti on vihdoinkin paljastunut! Näin kirjoittaa yhdysvaltalainen uutissivusto ThisAmericanLife.org.


He väittävät saaneensa haltuun 1880-luvulla kehitetyn Coca-Cola reseptin!


Alun perin Cokishan kehiteltiin lääkkeeksi vatsakipuun :p Nykyään se taitaa aiheuttaa kyseistä vaivaa, jos Cokista juo liikaa, ainakin itselläni xD

Dikkailen kyl aidosta cokiksesta :] En suosi mitään feikki, X-tra, Pirkka tai muita Rainbow-colia. Parhaan nautinnon saa kun Cokiksen tai Dr.Pepperin nauttii lasipullosta, awws <3


XX