Latest News


Haku

June 25, 2012

NEW LAYOUT, NEW LOOK 2012

Vanity Backstage 3.0 ! Vihdoin ja viimein. Edellisestä ulkoasupäivityksestä on kivasti aikaa.
08/2010 - pari viikkoa ennen Los Angelesin lentoa.
@ Alec A-style
Selkeämpi yksinkertaisempi moderni. Visuaalisesti harmonisempi. Avoimuus on tämän päivityksen teema. Uudistuksen myötä myös postaustyyli muuttuu.


Olin aloittamassa jo viime kesäkuussa uuden ulkoasusuunnittelutyön. Homma tyssäsi samantien, koska sain lähtöilmoituksen Yhdysvaltoihin vain neljän päivän varoitusajalla! Palattuani sieltä syksyllä, lensin suoraan Pariisiin opiskelemaan. Palasin Suomeen vasta tänä talvena. Ylimääräistä aikaa isoon projektiin ei ollut.
Viime vuoden alusta lähtien olen elänyt elämäni kiireisempiä aikoja. Se on ollut jotain niin uskomatonta ettei sitä pysty kuvittelemankaan, ennen kuin joutuu kokemaan sen itse.


Blogi on ollut minulle perustamisesta lähtien rakas asia! Pidän erittäin tärkeänä sen jatkuvaa parantelua ja uudistamista. Elämme kaikki aikoja jolloin asiat muuttuvat jatkuvasti, eikä mikään ole pysyvää! Jos ei ole avoin ja uudistusmielinen jää helposti pysähtyneisyyden loukkuun.
Jyräsin ulkoasun uusiksi! Asettelu ja värimaailma on uudistunut täydellisesti. VB3.0-projekti on vaatinut toukokuusta lähtien töitä. Pääsin vasta nyt kesäkuussa kunnolla vauhtiin, kun koulujutut eivät enää sotkenneet ajatuksiani!


Projekti ei ollutkaan ihan yksinkertainen... matkaan mahtui mutkia, jotka piti korjata ja testata lukemattomia kertoja eri selaimilla ja laitteilla, kuten iPadilla ja iPhonella! Toimivuus eri järjestelmissä on tärkeä asia. Oon ideoinnut täysin uusia ominaisuuksia suoraan lennossa, kesken koodailukokeilujani! Phah. Näin se luovuus syntyy, töitä tekemällä. :)
Erilaisia sisältösivuja ja vuorovaikutteisia toimintoja tulee jatkossakin lisää. Kaikkea ei pysty kerrallaan toteuttamaan.


Navigointipalkit ovat vaihtaneet paikkoja. Fontti on muuttunut. Jos kirjaimet näyttävät oudoilta, kannattaa päivittää selaimen välimuistia. Homman pitäisi skulaa viimeistään silloin! 


Oikealla ollut pitkä navigointivalikko löytyy nyt vasemmalta. Siitä on karsittu kovalla kädellä kaikki ylimääräinen. Karsin vielä lisää. Jätin lukijoiden kannalta vain oleellisimmat ja kiinnostavimmat asiat, kuten linkityksiä muille sivustoilleni - Instagram, foursquare, Youtube. Lukijaksi voi liittyä nyt entistä helpommin (♥ Blog Followers ♥) ja blogista löytää haluamansa tekstit ja kuvat nopeammin haun (Search Vanity Backstage) ja tagien avulla (Tags).
Vanity Backstage 2.0! MID2010 @ Sivun yläosa
Ylänavigointivalikko on edelleen ylhäällä, mutta se on siirtynyt ylemmäs, logon ylle. Valikosta löytyvät tärkeimmät asiat kuten ABOUT-sivu, Facebook, Twitter, Pinterest. Siihen on suunnitteilla täysin uutta materiaalia!


Logo on uudistunut. Se on entistä suurempi ja raikkaampi. Näkyvin uudistus jota ei välttämättä edes huomaa on blogin uusi laajempi koko! Tämän päivityksen myötä erityisesti kuvat pääsevät nyt upeasti oikeuksiinsa! Nykyiset blogikuvat ovat edelleen samankokoisia kuin ennen uudistusta, saaneen ne kaikki pikkuhiljaa suurempiin mittoihin.
Vanity Backstage 2.0! MID2010 @ Sivun alaosa
Logon ja varsinaisen sivun välissä on Information-valikko, josta löytyvät lukijoiden kannalta tärkeimmät blogin ulkoiset linkit sekä muuta hauskaa sälää. Palkki toimii myös eräänlaisena näkyvänä tiedotuskanavana.


Monille tuttu blogiarkisto (Post Archive) sijaitsee etusivulla heti viimeisen postauksen lopussa. Siitä voi edelleen etsiä ja selailla vanhempia postauksia aikajärjestyksessä. Postauksia voi myös selailla aiheiden mukaan TOPICS-sivulla, joka löytyy ylävalikosta.
Vanity Backstage 2.0! MID2010 @ Sivun keskiosa
Jokainen blogipostaukseni ehdottaa postauksen lopussa (You might also likeautomaattisesti kolme aiheeseen liittyvää postausta. Nämä ehdotukset vaihtuvat aina kun sivua päivittää. Tämän lisäksi vasemmalta löytyy ★ Top Posts luettelo jossa on luetuimmat postaukset. Viikon katsotuin postaus (Post of the Week!löytyy ylävalikosta.


Postausten helppo saatavuus on ollut yksi tärkeimmistä asioista johon on erityisesti panostettu - postausten selaaminen jälkikäteen ilman minkäänlaisia työkaluja kahden vuoden ja 300 postauksen arkistoista on hankalaa!
Täysin uusia ominaisuuksia on tullut jo nyt lisää! Vasemassa valikossa sijatsevasta RANDOM POST-linkistä voit klikkailla satunnaisesti arvottuja postauksia. Instagram-profiilini löytyy kätevästi samasta paikasta! Siinä pyörii kuva-albumi alkaen uusimmasta kuvasta. Oikealta puolestaan löytyy gadget, joka näkyy vain postauksissa. Sitä ei näy etusivulla! Se pysyy aina samassa paikassa sivun mukana, vaikka skrollaisit postausta alas. Gadgetin kautta voit jakaa blogini sisältöä suosituimpien palvelujen kautta, myös Pinterestissä!
FB-päivitykseni saa tilattua kätevästi ylävalikosta. Faceen on paljon nopeampi ja kätevämpi päivittää juttuja, joten se on Twitterin ohella ajankohtaisempi tapa seurata minua!

Paljon uudistuksia! Tästä se lähtee ;p Perfektionistisen jälkipintahionnan jälkeen voin täysin rinnoin keskittyä taas itse sisältöön eli postaamaan juttuja. :3

X

10 comments:

Anonymous said...

Piristävä päivitys! Yksinkertaista tyylikkyyttä.

eeli said...

söpö<33333333 ja kivauus tää :)

L said...

söpö pojka(:

Anonymous said...

mitä noi random kuvat tuolla väleissä on?? pilaa koko blogin, äkkiä ne pois! :o

Alec A-style said...

Mitkä randomkuvat?

Alec A-style said...

Ja kiitti kaikille <3
xx

Anonymous said...

siis noi ihme pehmolelut ja liikkuvat sammakot ja tanssivat parsakaalit?? mitä ihmettä :D

Alec A-style said...

eikö oo söpöjä ;p eihän ne koko blogia voi pilata kun ovat vain tässä postauksessa ;p
x

Jani Lampinen said...

RAKASTAN TÄTÄ UUTTA ULKOASUA! :O
Hyvää työtä oot tehny! ;)

Alec A-style said...

thx! XXX Enemmän kommauksia saisi tulla suoraan tänne eikä muihin paikkoihin ; <