Latest News


Haku

June 30, 2013

Kampin kosketus

Tein tänä keväänä useita uusia ennätyksiä. Blogin päivitystahti on yksi niistä. Päivitin kesäkuussa blogiani vain kaksi kertaa 6.6 ja tänään 30.6! Lensin btw päivälleen 30.6.2011 Yhdysvaltoihin. Aika kuluu kuluu! ;D

Olen nyt pikkuhiljaa kotiutunut uuteen kotiini. Muutossuunta on ollut juuri sellainen kuin olen ajatellutkin. Asuntoon on liittynyt erinnäisiä ongelmia, joita olen yrittänyt ratkoa. Joka tapauksessa suuren kaupungin keskusta on juuri minua varten. Paluuta kaupunkien lähiöasumiseen ei ole.
moro @ Alec A-style
Sain vihdoin ja viimein kaikki kouluun liittyvät projektit purkkiin. Moni lukijostani on varmasti huomannut mm. twitterin ja facebookin kautta, että olen aloittanut keväällä autokoulun! ;D Teoriatunnit on nyt käyty, pitäisi alkaa valmistatutua teoriakokeeseen. Ajotunneista suurin osa on suorittamatta ja inssi menee varmasti vasta pitkälle syksyyn! Kaiken tämän hulluuden keskellä minulla on ollut pyöritettävänä lukuisia projekteja. Osa niistä koskevat suoraan blogiani ja sen tulevaa vallankumouksellista uudistusta, joka kaikesta huolimatta toteutuu kesän aikana.

Perfektionistina minulta kuluu valtavasti aikaa kun valitsen itselleni esim. vaatteita, huonekaluja ja muutenkin kaikkea mikä liittyy minuun. Minulla on tällä hetkellä menossa suuret sisustukseen liittyvät uudistukset. Sänky- ja patjahankinnat. Muut huonekalut ostan heti sen jälkeen kun sänky on lähtenyt tilaukseen! Päädyin alun perin ajatukseen pienemmästä 120cm sängystä, minkä takia luovuin vanhasta 140cm jenkkisängystäni. Nyt olen kuitenkin päättänyt hankkia 160cm sänky, ja siihen erillisen Tempurin patentoitu patja. Tässä on ollut ongelmana Tempur-patjojen mansikkaiset hinnat... Lukuisat lukemani ja kuulemani lähteet kuitenkin puoltavat Tempur-patjan puolesta, sillä vaikka se onkin sikakallis, on sen hyödyt valtavat ja lisäksi siinä on 15 vuoden käyttötakuu turvana!
@ Autokoulussa ;P 
Nämä maisemat ovat jo historian kirjoissa @ Helsinki, Vuosaari
Yap yap! Ydinkeskustassa asuminen on niin erilaista kuin Aurinkolahdessa. Ihmiset ovat monipuolisempia. Meininki on hyvin kasainvälinen! Julkisia tulee kuitenkin kaupungissakin käytettyä, lähinnä sporia. Niillä pääse kulkemaan todella napakkaasti. Metrokin on kätevä, kun pitäisi mennä käymään esim. Kalliossa. Keskeinen sijainti on luksusta, kun ei tarvitse enää miettiä mitään lähtöaikoja sen kummemmin, sillä kotiin pääsee aina kävellen ja vieläpä nopeasti. :P Vois pumpata fillarin renkaat täyteen, ja ruveta jatkossa käyttämään pyörää! Helsinki kun panostaa jatkuvasti pyöräkaistojen rakentamiseen. Lähikauppojakin on monia, mutta ne ovat tosi pieniä, ja valikoima sen mukainen. Kaikista tuotteista joutuu pulittamaan nyt entistäkin enemmän kun niissä on nyt tämä "keskusta-lisä"! :D Alueella on myös kaikki mahdolliset ravintolat ja kahvilat. Olenhan tunnetu siitä, etten jaksa ikinä laittaa ruokaa! ;D 
kewl hi
X

June 6, 2013

MUUTTO

Aurinkolahti, Vuosaari, Itä-Helsinki jäivät viime viikolla historiaan. Muutto on rankkaa hommaa. Erityisesti kun se osuu kiireiseen aikaan... ja kaiken joutuu tietysti hoitamaan täysin itse! Alusta loppuun. Tällaisessa prosessissa asiat eivät loksahda hetkessä. Itselläni menee yleensä muutama viikko, ennen kuin kokonaisuus hahmottuu - eli asunnon saa sisustettua asumiskuntoiseksi. Muutto on palkitsevaa! 
Hyvästi Aurinkolahden asuntoni < 3 Annoit muistoja, joilla on tarkoitus!
Muuttomiehet pelottelivat koko päivän etteivät kaikki tavarani tulisi muka mahtumaan! HAH! Hyvin mahtui ;p
Pakkailin luonteeni mukaan vielä edellisenä yönä... @ V:n katselua ja ansaittu tauko :pPP
Tilanne aamulla. Kiirettä kyllä tuli. Pakkailin vielä, vaikka muuttoauto oli jo ovella ;p
Tilanne noin puolessavälin! Muuttokuorman lastaamisen meni noin 2,5 tuntia ! Purkaaminen sujuikin kolmessa vartissa
Viimeisiä viedään...
Kaikki tuntui täysin normaalilta, arkiselta, vielä päivän ennen muuttoa. Kun suurin osa kamoistani oli jo muuttoautossa, ja asunto lähes tyhjä, tuli siinä vaiheessa ensimmäisen kerran sellainen BUM-efekti! Näin ne asiat muuttuvat. :) 

Valmistelin ja pohjustin muuttoa parisen viikkoa, jotta varsinainen muutto sujuisi hermoja säästäen - jos ei ole koskaan ennen muuttanut, on todella vaikea kuvitella mitä kaikkea muuttoprosessi vaatii. Resursseja - aikaa ja rahaa - se vie ihan sikana! Kaikki tarjottu apu kannattaa ottaa vastaan, ja valmistella muutenkin koko muuttokuviotakin hyvissä ajoin.

Aloin pakkaamaan päivää, tarkemmin yötä ennen muuttopäivää. Jälkeenpäin ajateltuna olisi varmaan pitänyt pyytää kuskia tulemaan illalla eikä iltapäivällä, sillä minulle iski kiire, ja myös paniikki! Muuttoauto ja kantoapua tarjonnut frendi tulivat jopa ajoissa, mutta pakkaamiseni oli vielä pahasti vaiheessa! XD

En tajua miten mulla on noinkin paljon tavaraa, vaikka yritän pitää vain sellaisia tavaroita joita oikeasti tarvitsen. Kyllä sitä vain kertyy. Onneksi pääsin jo aiemmin eroon divaanisohvastani. Sängyttä olen joutunut olemaan jo lähes kaksi viikkoa! Business-pöydän kanssa kävi flaksi, sillä sain järkättyä sen pois vähän ennen kuin lähdimme ajamaan Aurinkolahdesta Stadiin! hehe. ;D Suunnittelin jo alun perinkin - ennen kuin minulle oltu edes tarjottu asuntoa - että muuttaessani pois, luopuisin lähes kaikista sisustuselementeistä sekä isoista huonekaluista. Tämä tavoite osui kuin osuikin ja upposi! muahaha.

Kiireeni alkavat hellitä ensi viikon aikana. Se taas tarkoittaa että voin keskittyä täysin rinnoin sekä autokouluuni että uuteen kämppään! ;D En ole edes ehtinyt purkaa kuin vain välttämättömiä tavaroitani. Kirjoitan tätäkin postausta lattialla, keskellä muuttolaatikoita! Minulla on nyt sopivasti kesäloman verran aikaa tuunata näitä juttuja ennen syksyn bäk to skuul -kuvioita! ;p

Minulla on paljon kokemusta muuttamisesta, sillä muutimme tosi paljon kun olin pieni. Onhan tämä jo viides omamuuttoni plus tietysti mm. Ranskan, Yhdsyvaltain ja Mikkelin väliaikaismuutot. Muuttaminen on aina jonkintyyppinen uuden alku!
Täytyy myöntää että tämä on pienin muuttoauto joka minulla on koskaan ollut. Muutin tällä kertaa tosin ilman isoja huonekaluja!
O M G . Autiotalo
VIIMEINEN TAVARA (ja painavin ;d). Muuttokuski (autossa) laitto dösäpysäkin ikkunnan paskaksi :---D
VUOSAARI vs. STADI
X