Latest News


Haku

June 19, 2014

DIRECTING

Alec A-style Ohjaa TV-studiossa | Direticng
TV-ohjaajan työkaluja < 3
Teoriatunneilla oli pitkästä aikaan AIDOSTI kivaa ja mukavaa käydä !
Studiohässäkkää
Viimeisin villitykseni, josta innostuin todenteolla - ohjaaminen! Sain tilaisuuden harjoitella ja toteuttaa muutamia 10-15 minuutinpituisia TV-pätkiä 10-henkisessä studiotiimissä. Hommaan kuului tosin tällä kertaa myös näyttelemistä, mutta siitähän minulla jo onkin kokemusta. :)

Tässä sitä nähtävästi jatketaan samoilla jalanjäljillä kuin mihin jäin sekä Yhdysvalloissa että viime syksynä Jari Sillanpään suurkiertueella. ;) Tosin tälläkin kertaa haasteet kasvoivat, sillä työkuvaani ei kuulunut monikameratuotanto tai kuvaaminen, vaan jotain täysin uuttaa! Ohjaajan on tietysti hyvä olla mahdollisimman kokenut monelta eri osa-alueelta. :P

Sain kouluttajalta, jolla on pitkä alan ura jo 70-luvulta lähtien, ylistävät kehut taidoistani. Itse asiassa tätä mieltä oli myös koko tuotantotiimimme, johon siis kuuluivat mm. monikameramiehet, ääni- ja valomiehet, miksaaja, studio-ohjaaja sekä kuvasihteeri! Minulta myös kysyttiin, että kauanko olen tehnyt ohjaajan hommia. XD Hehe, ne ilmeet kun vastasin etten koskaan ennen. : D Olin sanoinkuvaamattoman otettu edellä mainituista imarteluista!
Teoriaa ft. yksi parhaimmista korkeakouluopettajista koskaan!
Eihän siitä tule mitään ellen pääse myös kameran toiselle puolen ohjaajan pallilta. ; )
Kuvattiin mm. erästä musiikkitaltiointia
Kameran näytöt olivt mustavalkoista sorttia. Tämä on tosin vain hyvä, koska voi keskittyä paremmin lähtevään kuvaan.
Kalasatamasta Arabianrantaan ei muuten oo pitkä matka ;p Rantareittiä pitkii tsygällä about 10 minaa!
Sen lisäksi että kyvykkyyteni huomattiin, tunsin että sain tehdä pitkästä aikaa jotakin sellaista, jossa voisin nähdä itseni myös jatkossa, näin ammattillisessä mielessä. Homma siis kiinnosti iha kybällä! Tuotanto-ohjaajan rooli ei olekkaan helppo nakki, ja siihen kuuluu myös valtavasti vastuuta. Ehkäpä juuri tämän vuoksi tykkäsin. Näinpä koko lopputyöaihekin, jota olen yrittänyt fokusoida viime syksystä lähtien, meni kertaheitolla vaihtoon! ;) Tarkoitus olisi starttaa lopputyöproduktio heinäkuun aikana.

Toivonkin että pääsisin nyt ASAP treenamaan ja kehittämään taitojani ohjaajan näkökulmasta. Kun tekee jotain sellaista missä viihde, tekniikka ja luovuus kiteytyvät vähän kuin harrastukseksi, sitä voisi kai silloin kutsua TYÖKSI. Mahtava fiilis! :)
instagram | kik | snapchat | twitter | vine | pinterest | foursquare | bambuser | skype | keek | linkedin | facebook | tumblr | path | pheed | flipboard @ ALECASTYLE
Alec A-style Ohjaa TV-studiossa | Direticng
xX

2 comments:

Viivi said...

Hei mahti juttu!!!! Musta ootkin vähä näyttelijä-ohjaaja ainesta... :)

Alec A-style said...

Kiitti Viivi! :)