Latest News


Haku

May 19, 2012

St.Petersburg, Russia

Pietari. Venäjän toinen pääkaupunki. Oli kivaa käydä Venäjällä sitten kahteen vuoteen!
Rossiya Airlines
Lensin moikkaamaan ystäviäni, mutta oli siellä myös muutama tärkeä tapaaminen.
Venäjän sää yllätti jälleen. Siellä vallitsi jäätävän kylmät ilmat, vaikka oli jo huhtikuu! Näin se Mother-Russia vain tervehtii mua joka kerta kun sinne menen - sää on siellä ollut joka kerta todella kylmää vuodenaikoihin nähden!
Rossiya Airlines Airbus A319-100
Tähän asti surkein lentotarjoilu. Sain veden ja karkin? Lennolla ei pystynyt edes ostamaan mitään!
Pietarin Pulkovo 2 lentokentän raja-asema
Äiti-Venäjä on täysin omanlainen, persoonnallinen paikka, kuten Yhdysvallat.
Russia, Russie
Myös Ranska muistuttaa hyvin paljon Venäjää. Molemmilla mailla on mahtipontinen historia ja he ovat myös todella ylpeitä kulttuuristaan ja kielestään. Vaikka maat muistuttavat toisiaan, ovat ne kuitenkin täysin erilaisia. On suuri ilo osata molempien maiden kieliä! =)
Päätin ensimmäistä kertaa Pietarin matkalla kokeilla lentokonetta. Olen yleensä matkustannut taksilla. Viimeisimpinä vuosina olen siirtynyt käyttämään junaa.
Lentokone on oli ihan ok, mutta ei kovin järkevä matkutustapa Pietariin, koska kaupunki on niin lähellä! Lentokenttähelvetti varastaa sen "säästetyn ajan". Junalla pääse kaiken kaikkiaan parhaitan Pietariin keskustasta-keskustaan periaatteella ilman turhauttavia turvatarkastuksia. Passintarkastus hoituu leppoisasti suoraan junan ravintolavaunussa! =]
Säävaihtelu oli melkoinen. Yhtäkkiä tuli lumimyrsky! Päivisin oli noin +3 C, mutta aamuisin  vajaa -10 C!
Bussit/taksit ovat halvimpia matkustustapoja Pietariin, mutta ne eivät ole kovin mukavia. Matka-aika on tuplasti junaan vastaavaan, perse puutuu ja on myös aina riski että rajalla joutuu viettämään ikuisuuden - jos sattuu huono flaksi! Juna vie voiton, vaikka se on kalliimpi kuin bussit-taksit. Lentokone maksaa about saman verran kuin junalippu!
Tää lentokone oli vain tällainen kokeilu vertailun vuoksi. ;p Moskovaan kannattaakin sitten jo lentää, koska se sijaitsee sen verran kaukana ja junalla sinne kestää ikuisuuden.
Neuvosto-Alec
En oo kauheasti tällä kertaa jaksannut kuvailla. Kun hankin viime vuonna kunnon järkkärin ja putket, kynnys kantaa sitä mukanaan on ollut suuri! On silleen yleensä olennaisimpia juttuja hoidettavana kuin leikkiä jotain turistia ;D Mutta kyllä mä tykkään kuvaamisesta! Aika karkaa nykyisin käsistä, tai sitten onkin jo liian hämärää kuvaamiseen.
Hihi Jätskii ft. Long Island Iced Tea

Edellisissä Pietari-postauksissa on enemmän kuvia ja ne antavat suhteellisen kattavan kuvan kaupungista.
Vapaa-ajalla <3 Clubin vessa oli söpö x
Otin tän kuvan vahingossa eräästä kaupasta. Myyjä suivaantui siitä  iha sikana! Yritti usuttaa mun kimppuun oman gorillan aka. vartijan lol
Venäjällä on säilynyt Neuvostoajoilta eräänlainen mystinen perinne kuvaamisen suhteen. Se on edelleen tietynlainen tabu, eikä se ole monissa paikoissa sallittua. Pietarin metrossa kuvaaminen on ollut sallittua vasta 4kk ajan! Ennen siitä kuvaamisesta rapsahti sakot...
St. Petersburg, Russia @ Nevsky Prospekt
St. Petersburg, Russia @ Kauppakeskus Galeria
Pietarin metro on itsessään nähtävyys! Etenkin 1950-luvun ensimmäiset asemat linjalla 1. Rakastan venäläisiä metroja, ne ovat niin juhlavia, mutta samalla jotenkin niin mystisia - onhan niissä edelleen kaikki tuo Neuvostoaikainen loistokkuus; upeat koristelut, arkkitehtuuri, kristallikattokruunut, veistokset...
Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, suurin osa Leninin ja erityisesti Stalinin kulttikuvista kaadettiin ja tuhottiin. Lenin löytyy kuitenkin yhä monista paikoista, myös Suomesta. Stalinia sen sijaan saa etsimällä etsiä. Hänen kuviaan en ole koskaan Pietarissa nähnyt. Sen sijaan törmäsin Stalinin patsaaseen 3 vuotta sitten Moskovan Euroviisuissa!
Mother Russia
St.Petersburg, Russia @ Moskovan rautatieasema
St.Petersburg, Russia @ Ploshad Vosstaniya. Moskovan rautatieasema
Keskustan historiallinen arkkitehtuuri on myös niitä juttuja, joita Pietarissa rakastan. Unohtamatta tietenkään kaikkia niitä kanavia ja Neva-jokea, jotka kulkevat pitkin poikin kaupunkia. Tämän takia Pietaria kutsutaan myös Pohjolan Venetsiaksi.
St.Petersburg, Russia
St.Petersburg, Russia
St.Petersburg, Russia
Pietarin lähiöissä eli mikrolähiöissä komeilee mahtipontiset pilvenpiirtäjätalot, joissa suurin osa kantaväestöstä asuu. Talot ovat todella massiivisia. Niitä alettiin rakentaa joka puolelle Venäjää jo Neuvostoaikoina. Vanhimmat mikrolähiöt ovat erittäin kaameassa kunnossa.
Kuten Pariisissa piilee ranskalainen taika - Pietarissa venäläinen :) Venäläinen ruoka on todella hyvää! (Vaikkakin ei kovin terveellistä - ei myöskään ranskalainen.)
Kotletteja!
Blinejä!
Perinteinen venäläinen lihakeitto ja ranskalainen suklaacroissant!
Kannattaa muistaa, että Pietari on täysin omaalaatuaan Venäjällä. Yhtä historilliasia ja upeita kaupunkeja ei Venäjällä juuri ole.
Moskova edustaa enemmän Neuvostoaikaa, ja siellä onkin paljon Kreml ja Stalinin Seitsemän Sisarta -tyyppisiä rakennelmia. Moskova sijaitsee kaiken lisäksi keski-Venäjällä - Pietari on rannikkokaupunki.

Varsin yleinen näky venäläisessä katukuvassa - piikkilankasuojaus.
Mikrolähiö 3AM
Lada <3 @ Taustalla mielisairaala
Venäjällä on toki muitakin miljoonakaupunkeja kuten Nizhny Novgorod, mutta niitten arkkitehtuuri koostuu hyvin paljon Neuvostoaikaisista elementeistä.
St. Petersburg, Russia @ Pulkovo 2 Airport
Paluu Helsinkiin!
Pulkovo 2 Airport @ St. Petersburg, Russia > Helsinki, Finland

Maaseutu on jo oma lukunsa... siellä asuvat baabushkat ja maatushkat sekä suurin osa kansallismielisistä, jotka eivät todellakaan puhuu mitään muuta kieliä kuin enintään paikallista murretta.
Venäjälle ei noin vain matkusteta koska sinne tarvitaan viisumi, jonka saamiseen menee oma aikaansa. Minulla on tällä hetkellä vuosiviiusmi, joten voin mennä sinne vuoden sisällä milloin tahansa.
Pyllistävä täti tarkasti mun passin :p Vissiin tuli rouvalle näläkä ;P
Turvatarkastuksen jälkeen viimeisillä ruplilla viiniä (; Toi mies kopeloi mut kirjaimellisesti joka paikasta. Olisitte nähneet millä otteilla! OMG, ei oo ikin ennen kosketeltu turvatarkastukses tolleen! :-----D haha

Kiikarissa on Moskova, mutta sitä ennen minulla on todella paljon kaikkea muuta, joten tuo Russia-keissi on ainakin syksyyn asti jäissä... :p
Ehdin napsia kaks kuvaa, ennen kuin turvallisuuspalvelu FSB vihelsi mulle autosta että ei saa kuvata ....
Pietarin yllä matkalla takaisin Suomeen @ Rossiya Airlines
Elän todella jännää vaihetta elämässäni! Saan tavata ystäviäni ympäri vuoden erityisen tärkeällä USA-Venäjä-Ranska -akselilla =P theheh
Church of the Savior on Blood - Spas na Krovi @ St. Petersburg, Russia
Tänään pelataan Suomi-Venäjä lätkämatsi! Tulossa kutkuttava ottelu.  :> Suomen vahvuudet ovat tunnettusti sisu ja yhteishenki, jolla kaatui toissapäivänä USA!

Punakoneella on käytössään tähtipelaajat, mutta epäonnistunut joukkuepelaaminen voi koitua tappioksi. Uskoisin tosin että Venäjän uusi päävalmentaja on ottanut viime vuoden flopista opikseen. Anyway tänään kohtaavat kaksi huippua! :)

X

2 comments:

Anonymous said...

kivannäköine toi Pietari :>

Anonymous said...

Mother Russia;D