Latest News


Haku

November 10, 2012

┼ LOS ANGELES '12

Sain eilen puhelun Kaliforniasta. Lennän viikon päästä LA'iin! Palaan Suomeen tammikuussa 2013.

Ahh tätä riemua ja onnea!! (; Minun piti lähteä Yhdysvaltoihin jo kesän alussa. Lykkäsin kuitenkin lähtöä ja päätin aloittaa teatteriopintoni, joiden suhteen minulla oli kunnianhimoiset tavoitteet. Ja on kyllä yhä!
New York City, NY @ Manhattan
Above the Los Angeles @ Flying from Phoenix by U.S. Airways
LAX - Los Angeles International Airport @ California
Teatteri on jokatapauksessa löytänyt tien sydämmeeni ja aion jatkossakin tehdä sen parissa erinnäisiä projekteja! En kuitenkaa pysty aloittamaan ainakaan ensi syksynä uusia teatterialanopintoja, koska minun on todennäköisesti palattava suorittamaan korkeakoulututkintoni loppuun. Mikkeli, jossa siis aloitin teatteriopinnot oli kaiken kaikkiaan erittäin suuri pettymys. Paikka, yleinen ilmapiiri ja opetus ei ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla. Minulla vain kävi tosi huono tuuri, joka ei tänä vuonna muutenkaan ole minua kauheasti hellinnyt. Olenhan erittäin kokenut uusien koulujen ja muuttojen kanssa - aistin kun asiat eivät ole kunnossaOngelma oli oikeastaan opetuksessa ja vastuuopettajassa. Esim. Ranskassa minulla oli yksi parhaimmista opettajista ikinä. Hän oli myös vastuuopettajani, kahden yliopiston rehtori ja samalla tutkija! Muut asiat eivät vaikuttaneet lopettamispäätökseeni, vaikkakin olen Mikkeliä kauheasti moitinnut. ;p Onhan se nyt selvää että kyseessä on kylä eikä mikään Turku tai LA!

Avaudun hieman taustoista, koska kyse ei ole mistään kyllästymisestä, väärästä valinnasta tai hetken mielijohteesta. Kyseinen koulu haalii teatterialan linjalle opiskelijoita täysin rahan ahneudessaan. Linjalle valittiin jopa eräs henkilö joka ei puhu käytännössä lainkaan suomea. Miten tämä voi olla edes mahdollista??!! Teatterissa on tärkeätä osata kohdemaan kieli oli se sitten ranska, kiina tai englanti. Suomessa yllättäen suomi. Minua suoraan sanottuna vitutti kun ymmärsin lopulta mihin olinkaan joutunut - tämäntyyppiset koulut eivät koskaan valitse linjalleen ihmisiä jotka eivät puhu suomea. Linjanvastaava pimitti minulta em. tiedon, vaikka kyselin erittäin tarkasti millaisia ihmisiä linjalle on valittu. Häneltä oli toki jäänyt ilmeisestikin "vahingossa" moni muukin asia kertomatta. Opetus on ollut ala-arvoista - emme saaneet minkäänlaista ohjausta ensinäytelmämme aikana. Mainitsin tästä opettajalle joka kuittasi että "ohjaus tulee seuraavan esityksen yhteydessä" .....  Tuollaista paikkaa en voisi suositella kenellekkään! Kouluhan on kaiken lisäksi myös maksullinen (!). Eri asia jos tällaista esiintyisi ns. maksuttomassa koulussa, mutta ei sekään olisi ollut oikein. Olen keskustellut ja kysynyt mielipiteitä tästä teatterihässäkästä kokenneilta teatterialan ihmisiltä. Sain paljon tukea, ja moni ihmetteli miten kaikki tuo voi olla ylipäätään mahdollista. En siis suinkaan jäänyt mielipiteeni kanssa yksin. Näitten keskustelujen lopputulemana päätin vain jättää koko koulun. EN kuitenkaa aio jättää teatteria! Helsingissä on tosi hyvät mahdollisuudet opiskella ja harjoittaa sitä. Halusin vain nyt tehdä sitä kokopäiväisesti... noh nyt kävi näin, se oli ja meni. Kokemus tämäkin!
LAX - Los Angeles International Airport @ California
LAX - Los Angeles International Airport @ California
LAX - Los Angeles International Airport @ California
PIAN SIIS TAKAISIN KALIFORNIAAN < 333333 Onneksi minulla on tää uus Retina ja iPad. Pääsen postailemaan Yhdysvalloista käsin entistä helpommin! Oikeasti oon ihan "()"(&(#/((/,.500 LA:n kanssa tulee aina tää sama fiilis!! (;
New York City, NY @ Manhattan
Venice Beach @ Marina del Rey, CA
Lentoyhtiöinä on tällä kertaa samat kuin #1. U.S. matkallani! Air France, KLM ja Delta. Paluulento tulee tapahtumaan Air Francen maailman suurimmalla matkustajalentokoneella A380 ! Lennän silloin LA:sta suoraan Pariisiin, jonne jään ehkäpä joksiki aikaa, who knows. ;>

X

4 comments:

Anonymous said...

Herran isä!?!?! TAASKO?! :OOO

jupe said...

vähä hyvä:> kai päivität blogia kuitenki ku oot siel?:<

Anonymous said...

Todella kamalaa tuollainen! Siis tuo koulu homma. Okei joo Mikkeli.... näin pks ihmisen näkökulmasta karmeata mutta että tuollainen kuvio. Just! Harmi... sua olisi mielellään katsonut lisää lavoilla:> Pidä hauskaa Jenkeissä!!!! -Santeri

Alec A-style said...

Jhoo no se oli nyt tuollaista, jälkiviisasti, mitä muutakaa voi odottaa kun opetus tapahtuu jumalan selän takana!

Kiitti kaikille oon iha täpinöissäni ::::) Se eka kerta tietty oli eka kerta, sitä en unohda koskaan, mut aina tää sama maaginen fiilis ku pyörittelen päässäni et koht taas lähtö Losiin;>

X