Latest News


Haku

October 18, 2010

Lady GaGa 2010 HELSINKI

Eyyy! Edellinen Lady GaGa keikkapostaus koostui lähinnä videoclipeistä! Kyseiset clipit löytyvät kokonaisuudessaan Youtubestani. Sieltä löytyy vaikka mitä kaikkea muutakin kivaa, mm. Lady GaGan viime vuoden konserttivideot! Lady GaGa videpostaukseen pääset tästä, ja vuoden 2009 Helsingin -postaukseen tästä. Ps! Kuvia klikkaamalla, saat niistä isompia.


Lähdin siis jonottamaan keikkaa noin 18 tuntia ennen kuin ovet avattiin yöllä siinä kello 1.00 jälkeen! :p Ystäväni Jenni Ketola (from Finland) halusi tulla mukaan, niinpä hän tuli meille jo illalla, fiilisteltiin GaGan musalla ja tehtiin kaikkea jännää, kerättiin kamat ja lähdettiin kohti Pasilan Hartwall Areenaa! :D

Dösässä menossa Stadiin jonottamaan keikkaa :p
Hauskinta tässä oli että Jenni ei edes ollut menossa koko konserttiin:D haha! En ole ikinä ennen jonottanut konserttiin näin kauan! Ulkona oli kyllä viileätä, mutta onneksi ei satanut luntaa etc. Oli kyllä vähän tuulista, ja olinkin aika jäässä ihan loppumetreille saakka, kunnes pääsin sisälle! Kävimme muutaman kerran Pasilan asemalla juomassa lämmikkeeksi teetä.

Yöviihdykettä sillä aikaa kun muut nukkuivat! :D Waka Waka

Ulkonakaan ei tarvinnut koko aikaa istua, sillä vieressä oli sisäänkäynti parkkihalliin, jossa oli hiukan lämpimämpää... :D lämmitystä siellä ei ollut mutta ei myöskään tuulta. Lisäksi kävimme lataamassa siellä Laurin ja Andrean kanssa meijän iPhonet, sillä seinässä oli kaksi pistorasiaa :p Näin varmistettiin että puhelimien akut pelittivät koko loppupäivän!


Kylmää ;r Onneksi otin mukaan vähän punkkua, jota jennin kanssa juotiin lämmikkeeksi :) Yritin kysellä joltain lainaksi termoskannua, mutta kellään ei ollut antaa lainaksi ;/
Nojoo, yllättävää oli että paikalla oli vain yhdeksän ihmistä ennen minua ja Jenniä kun tulimme paikalle:D Olin siis tasan kymmennes! Jippii:D Jengi oli nukkumassa makuupusseissaan ja muutenkin tosi hyvin varustautuneita kaikin puolin (kokeneita faneja xD).. toisin kuin minä ja Jenni.. onneksi otin sormikkaat ja toisen hupparin, jonka puin sitten päällee:D haha.. löysin parkkihallin alakerrasta pahvilaatikoita, joista tein mulle ja Jennille istumapaikat:D niin perse ei jäätynyt XDD Nyt oon taas jälleen kerran vähän viisampi, ja jos ensi kerralla menen jonottamaan yön yli, tiedän miten varustautua! :)

Ensimmäiset jonottajat porttien edessä :) Tuo pahvilaatikkoväsäys on siis se mun tekemä istumapaikka :D

Alec pukemassa "lämpimästi"

Yö meni aika nopeasti ja mentiinkin jo heti 6 aamulla Pasilaan juomaan ne teet. Viihdyimme siellä lähes kolme tuntia :DD (ylläri), aamukin meni nopeasti! Paikalla oli paljon mukavia ihmisiä. Myöhemmin tulivat myös muut kaverini, tutustuin myös moniin uusiin tyyppeihin! Oli kyllä erittäin erilainen ja erikoinen päivä:D Mutta erittäin positiivisessa mielessä! :]

Pasilassa "ehostautumassa":D Kuvassa Andrea ja Jenni.

Olisin olettanut että 12 aikaan paikalla olisi ollut jo jonoa, mutta ehei! Vielä kello 15:kin ihmisiä ei ollut niin paljon mitä olisin olettanut olevan..mutta jo:D Vasta 17-18 aikaan ihmisiä alkoi oikeasti jo jonottaa, mutta eivät he kyllä mitään catwalk-paikkoja todellakaan olisi saanut, etenkään eturiveistä :D Ellei olisi sniikannut itsensä jonon alkuun, niin kuin erittäin moni tekikin. Mielestäni todella törkeätä ohittaa sellaiset, jotka ovat jonottaneet monta tuntia! Osa tyypeistä ei vain osannut puolustautua ja antoivat toisten ohitella.



Me GaGa intoilijat<3 eeey:D mut oli kyl bonaripäivä!

Mutta meitähän ei nyt kukaan olisi ohittanut, koska olimme ensimmäisten tyyppien kanssa suoraan porteilla :D haha! Kukaan ei kyllä edes yrittänytkään, yritys olisi ollut hyvä yrittää ohittaa MUN paikkaa, jota olen jonottanut 18 tuntia?!?! :D haha ;D



Jep, fiilis oli siis tosi hyvä vaikka olikin väsynyt ja paleltunut. Paikalla oli Lady GaGa tiimiin kuuluva järjestyksenvalvoja Mike, joka oli ainakin pihalla erittäin kiva :D Heitti hyvää läppää, ja kaikki jonottajat pääsivät jopa vessaan! Vaikka valvonta olikin tosi tiukkaa, mutta aikamoista luxusta tarjosi Hartwall Areena tällä kertaa, että oikein pääsi vessaan ennen porttien avautumista :) heh



Paikalla oli paljon medianedustajia! Ja netti onkin täynnä erilaisia kirjoituksia, jotka käsittelevät Lady GaGan Suomen keikkaa. Videoita olen tähän menneessä tosin nähnyt tasan kahdesta eri paikasta. MTV3 ja Iltasanomat -nettisivuilta. TV:stä moni oli kuulemma bongannut minut, tosin en tiedä miltä kanavilta, mutta ainakin yksi niistä on tuo Maikkarin kymppiuutiset! Hesari teki mieleenkiintoisen jutun Lady GaGasta. Tosin mielestäni kirjoittaja ei ollut ihan puolueeton ja vertaili GaGaa koko ajan Madonnaan. Suosittelen silti lukemaan!


Portit avattiin aikataulun mukaisesti, eli 18.30! Hmmm, no homma kusi heti kun mun kohdalle osui joku vitun yli-innokas nuori pitkä jätkä, joka vittuili siinä vähän ja virnuili "turvatarkastus!" Sitten se hidasteli, ja samaan aikaan osa oli päästetty jo läpi!!! Tosi epäreilua. Mä sanoin sille sitten että kun se tarkasti mut, et "JOKOJO???!!!", no sitten se oli "Joo", lähdin heti siitä läpi ku luotijuna=DDD haha, se kyllä vielä yritti estää etten lähtisi juoksemaan=D lol! 

Taustalla Veli-USA, Mike!
Noh luvassa oli seuraava turvatarkastus ovilla, lipuntarkastajat. Siinäkin homma kusi kun ne luivat liput laitteilla ja ne eivät toimineet kovin ripeästi=DD Tuli taas vähän hidastusta matkaan... noh kun se vaihe oli ohi, lähdin taas hiihtää kohti seuraavaa jonotuspistettä! Juoksin ihan sikana, ja ohitin suurimman osan tyypeistä, jotka pääsivät alussa mun ohi. Areenalla oli kymmeniä järjestyksenvalvojia, 10 metrin välein:D Ja ne huuteli joka kerta "ei saa juosta", "pysähdy", "seis", "ei juosta!", "hidasta" olin vaa joo hei vaan sullekkin, sitten vain luikertelin:DD haha..


Konsertin alkuhetket! Ennen lämppäreitä soi moni Michael Jacksonin biiseistä. (L)

Jippii juoksin viimeiselle jonotuspisteelle, ja laskin että olin 20. Eli tipuin jonkun verran järkkärien hidastelujen takia. Siellä sitten seistiin parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen meidät alettiin päästämään pienissä ryppäissä portaita alas kentälle!!

Tähän asti pääsin, ennen kuin varsinainen ovi kentälle avattiin ;) Siinä meijän Mari poseeramassa! Mari muuten pyörtyi konsertissa ;o ja hän oli myös jonottamassa seuraavankin yön keikalle! omg so craaazy...
Omg portaissa sain taas tilaisuuden parantaa asemiaan:D Ja paransinkin; hyppäsin portaita alas, ihmisten ohi ja olin lopulta noin viides =D Ja sain Catwalk-paikan, jossa Lauri jo odotteli ja piti paikkoja vielä varmuuden vuoksi mulle ja Andrealle:D Myöhemmin tulivat myös Anna ja Emilia, sitten Mia ja Arttu ja muut! eli saatin meidän chill-porukka kasaan :] Muut tyypit saivat kans hyvät paikat lavan eturiveistä. Kentälle mahtui noin 1 000 ihmistä.

Lady Starlight
Semi Precious Weapons
Lady GaGan lavalle ensiastuminen verhon takaa!



Konsertti oli aivan huippu! Paljon parempi kuin viime vuonna, vaikka se oli jo viime vuonnakin aivan mahtava. Nyt oli panostettu koreografioihin ja koko show olikin tehty suuremmilla budjeteilla. Ennen Lady GaGan showta oli kaksi lämppäriä Semi Preciuous Weapons ja Lady Starlight. Itse pidin tosi paljon viimeksi mainitusta. Hän oli aivan paras! :p Hmm GaGa oli tänä vuonna täysin aikataulussaan ja aloitti huikean shownsa noin kello 21. Viime vuonna GaGa myöhästyi aikataulustaan tunnin verran :DD haha ihan kuin minä=D







Jepa ihokarvat nousivat pystyyn Kun tuli alkuintro ja GaGan ensibiisi "Dance In The Dark"! Se oli huikea lavalle esiintulo. Haluisin elää tuon hetken uudestaan <3








GaGa esiintyi Helsingissä kahtena päivänä, ja molemmat keikat olivat loppuunmyytyjä. Areena oli siis aivan täynnä ja yleisö suorastaan palvoi GaGaa! Ja syystäkin ;DDD haha.





Ystävä-järjestyksenvalvojamme Mike osoittautuikin areenalla aika pettymykseksi! Hän nimittäin alkoi heti alkuunsa nipottelemaan kuvaamisesta. Lämppäreitä se antoi kuvaa, mutta kun GaGa astui lavalle käski Mike laittaa kameran heti pois! Olin wtf! Se luuli että mulla olisi ollut järkkäri=D No hän pyysi sitten 5 minuutin päästä kameraani ja näytti jollekkin Jenkki-pomolle, joka vaan oli oh yes, ja sainkin sitten kuvata, jess!




Noh, tämä ei ollut vielä tässä! :D Seuraavaksi kynsiin joutui Lauri, joka on ensinnäkin tosi kokenut näissä keikka- ja kuvausjutuissa. Noh kaikki oli hetken hyvin, kunnes tuli joku toinen tyyppi valittaa englanniksi, etten saisi pitää kahta tallennusvälinettä samaan aikaan näkyvillä ja kuvata niillä=D Mulla oli siis mun uusi iPhone 4 myös kädessä, jolla laitoin suoraan Facebookin livekuvia ja -videoita. Okei laitoin puhelimen pois:D Otin sen kyllä myöhemmin sitten taas käyttöön xD






Mike painotti että kaikenlainen videokuvaaminen on kiellettyä vaikka pokkareilla saikin kuvata, ja hän sanoi myös ettei voisi estää ihmisiä kuvaamasta videota, mutta jos se on hänestä kiinni, ja hän näkee videokuvaamiseen, estää hän kyseiset touhut heti alkuunsa ;EE.. noh koko ajan se siinä vahtii sitä juttua:D Ja sain jälleen varoituksen että ei videokuvata, mutta sain kuitenkin huijattua sen ja tallennettua ees jotain matskuu, ei mitään high-tasoa todellakaan:D mutta ompahan jotain... lol Lauri sai kokonaan kuvauskiellon sitten koska Mike oli sanonut sille pariin otteeseen että ei kuvata.. :D loool! Lauri sai btw videolle erittäin hyvän lähikuvan GaGasta! mut joo, eihän elämä ole ilman draamoja;D ja sainpahan kuitenkin ihan hyvää matskua keikalta. Ja sen tärkeimmän, fiiliksen! Jonka Lady GaGa loi.








Mahtava Show! Ja se päättyi joskus 23 jälkeen, olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt etten jaksannut lähteä mihinkään afterpartyihin. Lähdettiin jengin kanssa Pasilan asemalle, ja sieltä sitten junalla stadiin. Minä ja Arttu lähdettiin sitten vain himaan! :]





GaGa lupasi lavalla että hän tulisi ensi kiertueella taas Suomeen, ilmeisestikin ensi vuonna. Mutta kelasin kuitenkin että voisin käydä sen keikalla vaikka Briteissä tai Yhdysvalloissa, jonne lähden taas pitkäksi aikaa ensi vuonna :)





Niin btw, lähden tällä viikolla lauantaina Lontooseen! :) 





Oon jo ihan täpinöissään, pitäisi hoitaa viime hetken jutut ennen matkaa, käydä mm. vaihtamassa vähän valuuttaa, että mulla olisi puntia jo heti lentokentällä, esim. Heathrowilta menee juna keskustaan. Lippu maksaa 20 £, ja se pitäisi maksaa rahana :) Kortillahan aina voi maksaa, mutta on ihan jees pitää mukana ulkomailla myös käteistä rahaa. Kirjoittelen tällä viikolla lisää, joten palaillaan vielä ennen matkaa ;p Cya My Little Monsters<3






ALEJANDROOoOOOO












Lady GaGa and Her Crew ! <3 @ The Monster Ball Tour
Lady Starlight! Konsertin alkufiilikset. Mike poseerasi musiikin tahdissa ;D

October 17, 2010

Lady GaGa 2010 HELSINKI @VIDEOPOST

Pöööpöööpöö kaikille! :] Hello My Little Monsters! Lady GaGa kuvapostaukseen pääset suoraan tästä! Postaus käsittää huimat 100 hyvänlaatuista kuvaa GaGasta! OMG!?


Lady GaGan 13.10.2010 keikka oli aivan mahtava!! Huikea. Entistä parempi, ja suuremmalla areenalla. Viime vuonnakin se oli aivan huikea, mutta nyt vieläkin huikeampi! GaGan koreografia puri muhun täysin, olin kuin sulaa vahaa, ja niin näytti olevan moni muukin, media mukaan lukien.


Medialähteiden mukaan Lady GaGan tämän hetkiset keikkakulut ovat 800 000 € viikossa!! Ja hänen pukunsa/asusteensa maksaa 100 000 €. Kaiken lisäksi tiimissä on tällä hetkellä maailman parhaimpia visualisteja ja suunnittelijoita, niin musiikin kuin asusteiden puolelta.


"The Monster Ball Tour" kiertue on jatkoa viime vuoden "The Fame Ball Tour":lta, ja Lady Gagahan oli viime vuonna kyseisellä kiertueella Suomessa, Helsingin kulttuuritalolla 29.7.2009. Tosin viime vuoden "areenalle" mahtui vain 1 700 katsojaa, nyt luku monikertastui, sillä Show oli kaksipäiväinen, ja Hartwall Areenalle mahtui noin 12 000 katsojaa. Viime vuoden keikkapostaukseen pääset tästä. :]


Tein itselleni kaiken aikojen ennätyksen, sillä lähdin jonottamaan parhaita catwalk paikkoja jo kello 1 yöllä, ja olin Pasilassa joskus vähän ennen kello 2:ta. Eli yhteensä ulkona odottelemista oli sellainen 18 tuntia! Ovet avattiin kello 18.30, mutta Lady GaGa esiintyi vasta kello 21.00. Lämppäreitä tänä vuonna oli kaksi, ensimmäisenä Lady Starlight ja heti hänen jälkeen Semi Precious Weapons. 


Lady Starlight esiintyi aikaisemmin GaGan kanssa, ennen kuin neitonen ponnahti suuren julkisuuteen. Diggasin hänen erikoisesta showsta ja DJ-tyylistä :P nicee! Semi Precious Weapons taas oli iha ok, oli sillä yks hyvä biisi..lauloi jotain shamppanjasta... :D Mutta viime vuoden Hyper Crush oli parempi lämppäri :] 


Nohjoo! Mutta materiaalia tuli tällä kertaa niin paljon että jaan postauksen kahteen osaan, kuten nimikin kertoo, löydät tästä postauksesta kaikki videoclipit keikalta ja ennen keikkaa! :) Seuraavassa postauksessa on perinteisiä kuvia, joita on monia kymmeniä. Ne ovat mielestäni erittäin hyvin onnistuneita, joten kelasin laittaa ne kaikille näytille :)


Katsokaa ja nauttikaa! Videothan löytyvät myös Youtubestani. Kirjoitan varsinaisen keikkayhteenvedon seuraavaan kuvapostaukseen :] Enjoy Bitches!


Aamuvarhain parkkihallissa lämmittelemässä ja latamaassa puhelimen akkua :]

Ulkona oli keikkafiilistä! Ensimmäiset GaGa fanit odottelemassa parasta paikkaansa :]

Lady GaGa astui vihdoin ja viimein lavalla!! Viime vuonna neiti myöhästyi tunnin verran :) Tällä kertaa aikataulussa! XD

Rakastan tuota biisiä! Se soi myös edellisessä, ja myös kahdessa seuraavassa clipissä. "Dance In The Dark". GaGan varjot olivat taivaallisia!

Olisi ollut mielekkäämpä kuvata nämä kaikki yhdelle videolle, mutta areenalla ei saanut videokuvata, ja valvoja tarkkaili mm. minua, siitä lisää seuraavassa postauksessa!

<3

Lady GaGa - Bad Romance

Lady GaGa - Just Dance

Lady GaGa - Alejandro ( <3 )

Lady GaGa - Beautiful Dirty Rich

Lady GaGa - Telephone

Lady GaGa - Boys Boys Boys

Some GaGa GIG Vibes :] <3

Lady GaGa - Poker Face (LEGENDARY!!)

Twister Interlude !


October 13, 2010

TODAY @ Lady GaGa 2010!

Noni, se ois nyt lähtö jonottamaan catwalk paikkoja Hartwall-areenalle :] Lähden jo nyt, koska tietojeni mukaan siellä on tälläkin hetkellä jonottamassa jo kymmenkunta ihmistä! 


Cya Tommorow! Tuun vasta himaan torstaina, koska koko yö, aamu ja päivä menee jonottamisessa, ja konsertin jälkeen olisi afterpartyt kutsut yökerho Cirkuksessa, joka on myös Lady GaGan virallinen afterparty paikka :]




October 11, 2010

ONE HUNDRED

AWWW! Blogini täyttää kolmen päivän päästä eli torstaina 14.10.2010 tasan puoli vuotta!


100 virallisen lukijan maaginen raja rikkoutui tänään!!!! It's so Awesome!! :]

Kiitos kaikille Teille jotka olette löytänyt blogini ja tykkäätte lukea sitä. Arvostan sitä todella paljon! Suuret kiitokset myös kaikille palautteen antajille, niin positiivisille kuin negatiivisillekin. Eihän ilman kritiikkiä voi kehittyä :)


Jatkan blogini kehittämistä vieläkin paremmaksi ja panostan myös jatkossakin postausten tasoon. Luvassa mieleenkiintoisempia juttuja, enemmän videopäiväkirjoja ja muuta kivaa!


Vaikka "virallisia" Googlen lukijoita on 100, niin kyseiset lukijat ovat vain jäävuorenhuippu, sillä suurin osa lukee blogiani joko privatisti, eli he eivät näy kyseisessä luettelossa tai ihmiset vain naputtelevat blogini osoitteen suoraan selaimeen tai Googleen :)


Mitä hyötyä on sitten liittyä lukijoihini? Suurimman hyödyn siitä saa lukija itse! Sillä saat heti tiedon siitä kun blogiini on tullut uutta materiaalia! Jos luet blogiani suosittelen käyttämään kyseistä toimintoa, painamalla tästä :] TAI sitten vain painamalla oikealta löytyvää "LUE" -nappia.



October 10, 2010

Hollywood Hills & Climb!

Haha, awww näitä muistoja :) Olin Yhdysvalloissa vasta toista päivää, ja päätettiin kaverin kanssa lähteä randomisti seikkailemaan kohti Hollywood Hillsejä!


Koko kyseinen päivä meni siihen että käveltiin ja kiivettiin vuorille ja käveltiin takaisin Sunset Boulevardille :DDD haha!! 


Vittu mikä idea taas jälleen minulta... jalat olivat ihan paskana... ja oli vielä parempi idea lähteä pomppimaan shortseissa, sillä sääretkin kärsivät melkoisesti:D Mutta en silti kadu yhtään tuota päivää! :) Oli aivan parasta!


Lue lisää varsinaisesta Hollywood Hills -postauksesta, jonka kirjoitin Yhdysvalloista käsin :]