Latest News


Haku

August 11, 2010

Madonna 2009 HELSINKI

Madonna saapui vihdoinkin ensimmäiseen kertaan Suomeen lähes 30-vuotisen uransa aikana! Show oli huima ja valloittava, kuten pop-kuningatar itse. Konsertti kuului Madonnan Sticky And Sweet -maailmankiertueeseen.




Olin kaverini Jonin kanssa katsomassa tätä ainutlaatuista esitystä. Itselläni oli kenttälippu A-katsomoon, joita myytiin myös esimerkiksi huutonetissä sadoilla jopa lähes tuhannella eurolla kappalehintaan! Ja nehän myytiin lippupisteessä minuuteissa loppuun. Huhuh. Jonilla taas ei ollut lainkaan lippua =D Jouduttiin metsästämään sille oma lippu portin luota olevilta trokareilta, A-lippuja ei ollut kellään myynnissä, mutta saatin me sentään C-lippu ja vieläpä ihan kohtuulliseen hintaan! Pääasia että Jonikin pääsi porteista sisään :) Konsertissa oli paljon mun tuttuja, mutta en kylläkään nähnyt oikeastaan ketään, paitsi Kaukosen, ku puhelimet eivät toimineet ja siellä tosiaankin oli kymmeniätuhansia ihmisiä =D 



Konsertti oli Suomen ja Pohjois-Euroopan historian suurin. Paikalla oli arvioiden mukaan peräti 100 000 ihmistä! Esitys pidettiin Helsingin Jätkäsaaressa, eli Länsisatamassa, johon ollaan nykyään rakentamassa Helsingille uutta asuinaluetta, koska rahtisatama siirrettiin uuteen Vuosaaren satamaan.

Kuten kuvasta huomaa, tuo valkoinen aidattu alue kuuluu Madonnan backstageen. Ei yhtään suuri tai mitään. A-katsomo on heti lavan vieressä, C-alue on tuo missä suurin osa ihmisistä näkyy, ja B-alue on A:n ja C:n aluen välissä, tuo missä on paljon tyhjää tilaa.

Madonnan omatkaan järjestelyt eivät olleet kovin vaatimattomia, lue tästä mitä kaikkea Madonna lennätti mukaansa! Matkalaukkuun mahtui mm. 3500 puvustuselementtiä... 250-hengen artistiarmada... 69 kitaraa... 30 vaatekonttia ja 36 pukusuunnittelijaa!



Esityksen aikana Madonna vaihtoi pukuansa peräti kahdeksan kertaa. Hänen puvuissaan oli myös 1,3 miljoonan euron arvoisia Swarowski-kristalleja! Vaatimaton nainen :)






Show'n tyylilaji edusti 1920-luvun gangsteriglamouria, 1980-luvun New York -muistelua ja kaukoitä-vaikutteita. Esitys oli mielestäni visuaalisesti erittäin onnistunut ja mieleenkiintoinen. Tosin tuo etno "Dali Dali" espanjalainen tanssiesitys ja koreografia ei purrut muhun :)


Lämppärinä oli noin kasin aikaan Dj Paul Oakenfold, ja itse Madonnan esitys kesti noin kaksi tuntia ja päättyi vähän ennen puolta yötä.


Ostin Madonnan "fanishopista" teemukin, ja "Hard Candy" -rannekorun :D hehe.. nojoo aika turhia ostoksia, mut mukista juon silloin tällöin teetä ja noh toi rannejutska on jossain nurkassa XDD


Esitys meni tosi nopeasti ohi, ja olin tosi tyytyväinen! Pääsin jopa aika lähelle lavaa, vaikka olin niin myöhään liikkeellä... en kylläkää päässyt ihan lavan eteen, yritin kyllä änkeä XD mutta se änkeminen onnistui ehkä just ja just 20 metriä, jos sitäkään, koska A-katsomossakin oli iha sikana ihmisiä, ja ihmiset olivat tosi vihaisia kun joku yritti mennä niitten eteen XD, tyydyin sitten siihen paikkaan jossa olin :)


Aivan bueno! Toivottavasti näen Madonnan vielä uudestaan, ja hänhän on vasta 51-vuotias, eli tähtiartiksi varsin nuori, vaikka Michael Jackson kuolikin viime vuonna saman ikäisenä :( Mut Jackolla oli siihen omat syynsä... Toinen maailmantähti, Tina Turner teki viime vuonna myös maailmankiertueen peräti 69-vuotiaana!!! Kaikki rispektit Tinalle siitä. Olin btw katsomassa kyseistä Helsingin keikkaa, joka oli aivan upea suoritus seitsemänkymppiseltä Tinalta! Tina Turner kuuluu lempiartisteihin. Rakastan hänen ääntään ja erityisesti lavakarismaa. Erittäin hieno ja karismaattinen nainen! :) Voisin syksyn aikana tehdä pienen koosteen Tinan Helsingin show'sta:)



Lue ja katso kuvat Madonnan uskomattomasta elämästä MTV3:n koostetusta artikkelista.



Metrot kulkivat poikkeuksellisesti klo 03.00 asti! Normaalisti metro sulkeutuu jo klo 23.00. Ihmisvilinä oli kyllä sanoin kuvamaatonta:D Mutta kaaoksilta vältyttiin, me ei jaksettu Jonin kanssa jäädä odottamaa kilometrien pituista metrojonoa, vaan käveltiin Ruoholahdesta Steissille, ja mä pääsin sieltä sit metrolla himaan :)



Ei voinut taaskaan mennä mihinkään jatkoille tai mitään, koska oli seuraavana  aamuna aikainen kesäduuniherätys=D Käytännössä siis nukuin pari tuntia xD


Nauttikaa kuvista ja katsokaa kaikki keikkavideot kokonaisuudessan Youtubesta! :)
IRG-Galleriasta löytyy lisää kuvia Madonnan keikalta.




No comments: