Latest News


Haku

April 21, 2010

Kevätfiilis ja ripaus GaGaa

Bileet on pidetty ja juhlat juhlittu. Kevättä on tosiaankin jo ilmassa ja voin vain aistia kuinka uudet tuulet puhaltaa. Tänään illalla tajusin taas, että elämä on pelkkiä valintoja, omilla päätöksillään vaikuttaa siihen mihin suuntaan on elämänsä viemässä. :)


Tänään aamulla on mentävä taas käymään koulussa ja viemään yhden projektitehtävän maikalle arvosteltavaksi. 


Loppuviikolle on kivasti suunnitelmia:) Torstaina T:n ja E:n kanssa tsuffelle ja leffaan. Perjantaina olisi tarkoitus lähteä käymään Turkkusessa, sillä Viivi Suominen ja Noora Salo viettävät silloin yhteissynttäreitään, joihin he minut kutsuivat. Saa nähdä miten käy! Samaan aikaan olisi mun hyvän frendin Club Cherry -clubileet ihan täällä Stadissa. :)


Anyway, eli menoa siis perjantaiksi riittää. Viikonloppu menee projektien parissa, tosin kelasin et lauantaina ois voinu käydä shoppailemassa ja nuuskimassa mitä kaikkea uutta kauppoihin on tällä viikolla ilmestynyt.










Kuuntelen paljon nettiradioita, etenkin kun teen koneella jotain projekteja. Tälläkin hetkellä kuuntelen ranskalaista Vintage-nettiradiota :) Käykää kokeilemassa Hotmix Radio .


GLORIOUS BASTARDS PRESENTS: VIIVI & NOORA 20v.


Viime viikonlopusta sen verran että aloiteltiin muutaman kaverin kanssa meillä, ja lähdettiin sen jälkeen suosittuun stadilaisee urbaani-city Clubiin @DTM . Meitä oli yhteensä kuusi henkilöä, ja mikä parasta kaikki pääs lopulta sisään ;D;D;DD Voi vitsit et kaikil oli kivaa!!! Oltiin ihan pilkkuun asti. Juomaa virtasi ja Red Bullit lenteli ;D;DD haha XD pusuja Sarkulle ja Emilianalle ja tietty Camsulle <3 Saati viel meijä kappale DJ:ltä MJ:n Smooth Criminal! So Cool!!


Olen saanut frendiltäni vinkin, että Elloksella on käynnissä tällä hetkellä KAMPPANJA! 10 euroa alennus jo 35 euron tilauksesta!ja paljon ALE-korin vaatteita ~70 % alennuksella :) Iha nice!!






Käykää ihmees tsekkaa. Tilailen itekki välillä netistä, lähinnä ulkomaisista kaupoista vaatteita, niistä löytyy tosi paljon kaikkee kivaa! Ainoo että niissä on välillä "kivat" postimaksut ja ne vaatii hyvin usein luottokorttitietoja.


Tilasin pari päivää sitten Lontoosta Tigin hiusmuotoilutuotteita ja odotan niitä iha innolla!!! :> Sieltä on tulossa kaikkea kivaa :)(:

Nivean sivuilta saa tällä hetkellä ilmaisia muotoilutuotteita! :) Käykää ihmees nappaamassa!



Tässä vielä yksi ylläri blogini lukijoille ;) ILMAINEN SPOTIFY PREMIUM! Pusss<3


Sain vasta eilen kuulla että rakas Lady GaGani on tulossa jälleen kerran esiintymään Helsinkiin!! Wohoouuu! Makeeta...yllätyin! Koska sen piti tulla alun perin kevällää, mutta kyseinen keikka peruuttin, en odottanut että hän olisi enää tänä vuonna tullut :)







Kävin katsomassa viime heinäkuussa GaGaa Helsingin kulttuuritalolla, ja se oli mahtava show! Saatiin frendien kanssa eturivin paikat :) Viime konsertin kuvia voitte käydä katsomassa IRC-Galleria sivuiltani.


Anyway, meitsi on ostamassa Lady Gagan permantopaikkalipun heti kun ne tulevat ensi maanantaina klo 9:00 myyntiin! :) Se keikka o iha must. Vähän kallista kyllä kun viime vuonna liput maksoivat 50e, nyt ne maksaa 60-90e :)

Eyy, näin mennään tänään! :] Toivotaan että kuriiri toisi jo tänään Tigi -lähetyksen...  ♥

April 20, 2010

♂♀ SMOOTH ★ Party► ♫

YaAyY!

Tittidittidii:) Huumaa ja tunnelmia SMOOTH Parteysta!


Nämä kemut päätettiin pitää kahden frendin ajatusvoimalla heti seuraavana viikonloppuna, koska edelliset (Super Star Partyt) kemut meni niin nappiin!=)


Super Stareissa tuli kuunneltua niin paljon Michael Jacksonia, jonka takia päähäni jäi soimaan eräs biisi, josta juontuukin näitten kemujen nimi "SMOOTH" Party ;))!

Alkuillan rupattelua. Jassu ja Camsu <3 puss.

Jengiä alkoi saapua paikalle jo aika aikaisin, 17-18 aikaan! Ja viralliset Super Star Partyjen jatkot alkoivat ;)) ► ♫  Paikalla oli noin 20 helmeintä tyyppiä! Tosin täytyy taas näin jälkeenpäin sanoa, että samasta korista löytyy aina yksi mätäomena, näin kävi tälläki kertaa, onneksi kyse oli vain yhdestä kieroutuneesta lehmästä:):)<3 Mene hoitoon.


JADA

Mutta eteenpäin vain mennään! Itseäni ei tollaiset tapaukset hetkauta :D Olen joutunut tottumaan että aina tulee jotain kuraa niskaan, mutta toisaalta saman verran tulee myös kaikkee kivaa! Oon esim. tutustunut tänä vuonna moniin uusiin kivoihin tyyppeihin. ★ 

Vituttaa vain välillä kun ihmiset ova kateellisia toisille, tai vähintään niille joilla menee paremmin kuin heillä itsellään. Samalla he yrittävät myös hyötyä toisista, toisten kustan- nuksella. Hyvä että on olemassa ystäviä <3 ja kaikkien onneksi myös nämä läpimädät yksilöt ja heidän touhunsa kyllä lopulta paljastuu. Voivoi sittenhän alkaa se itkeminen, mutta eihän se siinä vaiheessa kiinnostaa enää ketään. Armotonta. Muahaha. Kaikki kostautuu aikanaan takaisin, näin itse uskon.

Tia tykkää halailla<3<3 Taustalla Tommi ja Nunu<3

Srykky hyvissä, Jassu söpöilee :_D<33

                                                 Jassu kuvasi uutta näyttöäni:D<3

Mun Alkohooooolijuomiin kuului jälleen Minttuviina+Play-kaakaojuoma -yhdistelmä:D Kauheae minttuviinabuumi XDD ja sit kun en juo kovin usein, lähinnä jos on jotkut kivat bileet tai ollaan frendien kanssa ulkona, ja kaiken lisäksi en edes tarvitse suuria määriä, kun nousee tosi hyvin päähän ... :D hhhmmmh

BILEET!!!!!!! eeyyyyy, kuva alkuillasta :p

Jada, Tommi, Linkki, Jalma, Syrkky <3

TYTÖT mun VIP-TILOISSA murrr.

Michael Jackson - They Don't Care About Us

Totesin jo viime postauksessani, että tykkään järjestää bileitä jonne kutsun frendejä ja tuttavia! Tänä vuonna olen pitänyt näitten lisäksi vain yhdet :) sitä ennen oli mun pikkujoulut joulukuussa ;) Niistäkin voisi jossain vaiheessa heittää pienen koosteen, ne oli kans kyl tosi mageet!

En kerkiä pitämään nyt ainakaan mitään isoja kestejä ennen elokuuta, koska siinä välissä olisi muutama PR-juttu, matkustelua, kesäduunia ja keväällä ainakin hitosti kaikkia koulujuttuja ;o Illanistujaisia ois kyllä luvassa tässä lähiaikoinakin ja mm. viime lauantaina meillä oli muutama ystävä käymässä!

 Nunu hun ja Rosa, joka tekstailee *nimi sensuroitu* XD läähätysviestejä salee<3

Kiero Camie ja Jassu<3 Tommi ja Emiliana.

Bileet onnistuivat hyvin, ilman tyhmiä naapurivalituksia ;) Hyvä alku kevät-kesäkaudelle! Kesällä kun ei tarvii olla enää niin paljon sisällä kuin talvella ja silloin voi chillaa jossai stadissa tai puistossa :) Eyyy! ja guys kohta on jo Vappu!!! omG!

Erityismaininta Syrkylle, Junskille ja Emilianalle, kiitos kun kävitte :) ja Junski pS. ens kerral sit ei nii keitois ;)) aiit?

Boys and Girls Just Want To Have Fun. Taustalla Krisun antama Playboypupupyyhe<3<3 aw

Thx to everybody<3 :]

Aion päivitellä blogiani jatkossa säännöllisemmin, vähintään viisi kertaa viikossa! Yritän parhaani mukaan päivittäin jossevainonnistuu... :) 

April 19, 2010

★ SUPER ST4R Party ★

PoW! 

Rankan koeviikon jälkeen oli aika palata bailuradoille!



Järjestin huhtikuun ekalla viikolla teemabileet, jossa jengin oli tarkoitus pukeutua, kuten bileiden nimetkin kertoo - SuperStaraksi! Tai sitten muuten vain näyttäviin vaatteisiin!


Jengiä kertyi paikan päälle ~30 ihmistä, eli just sopivasti!! ♥ Alun perin paikalle piti saapua noin 40, mut ehkä ihan hyvä että kaikki eivät päässeet, etenkään erästä huomiota hakevaa ihmistä en tänne näin jälkeenpäin olisi halunnutkaan.


Kaikilla oli nii kivaa et pidettiin vielä vähä pienemmät kemut heti seuraavana viikonloppuna :) Niistä lisää seuraavassa postauksessani. 

Kuvassa muppepuppeni Taru,Tia muwu<3, Kaitsu ja Milka

Frendejä saapui bileisiin Turusta, Jyväksylästä, Tukholmasta ja Lontoosta asti!!! :) Olivat ne kyllä sen arvoisetkin<3

Kuvassa Markus, Katri, Krisu ja Eku. Ps. Katri on söpö ja Krisu yrittää posettaa jotain taustalla =D

Jada ja Sarkku laittoivat minulle Ekun ohjauksella bilemeikit, tarkoituksena oli näyttää roCkahtavalta, varsinaista idolia/superstaraa mulla ei ollut mielessä (ainakaan miespuolista, naisista olisi kyllä löytynyt, mut niistä ois ollut tosi hankalaa lähtee muokkaa mitään itselleen sopivaa.... :D)
Kapteeni Kaukonen aka Jalma aka Janne poseee.

Viinaa virtasi ja musa soi=D Mun juomiin kuului vain minttuviina Play-kaakaojuomankaa:p, minttuviinan ostin Seiskan bileristeilyltä ja se oli kyl aika tujua!

Hmmmmmm ;)

Ostin muutama päivää ennen bileitä uusia vaatteita; mm. tuon Ljung'n T-paidan halusin laittaa ehdottomasti päälle bileisiini... :) Uusista vaatteista lisää seuraavassa postauksessa ;) Rahaa niihin kyllä paloi liiankin kivasti. Etenkin kun laatu maksaa aina ! Välillä kyllä ALE-koreista löytää kaikkee kivaa, mut se on taas iha tuurista kiinni :).... 

Sarkku ja Camilla <3 ja bileiden virallinen discospottivalo<3

Biletunnelman ylläpiti lähes koko illan kaksi LED-Stroboa (jotka vilkkuivat musiikin tahdissa) ja DISCO-spotti, jotka yhdessä DISCO-pallon kanssa tekivät makean tunnelman! Ja valot olivat tietysti pois päältä koko ajan ofC!

           
                     Jada söps<3

PartyBoxi oli suosittulaite kokoillan XDDDDDDDD





 Mun muppe Taru [IG: secondary- ]<3 Oikealla Sarkku [IG: tragedyy` ] 

         
       Tyttörakkautta oli ilmassa ja se kukoisti<3<3

Kuusela ja Laura nuolee toisiaan aina julkisilla paikoilla <3<3 Jada KURKKII PEILISTÄ SALAA XDD

TiSSi kännää kännyllä rakkausviestejä jollekki ihQlle ;))) feat. gängibängi <3

Illan yllätysvieras Johanna Tukiainen aka. Tuksu <3 vieressä Syrkky jonka pikkarit näkyy söpösti. puSS Syrkky on kiva<3
Johanna saapui meille suoraan Ruotsista mukanaan laukullinen shamppanjaa ja tietenkin HelloKitty-kakku! Valitettavasti kakkua ei tosin saanut syödä, oli vähä sellainen Posekakku, joka lähti loppuillasta Jollakseen. Johannalla oli yllään kaunis ja glamourhenkinen juhlapuku, jonka vihreä sävy korosti hänen uusia ja täyteläisiä huuliaan! Mahtavaa.

Ystäväni Johanna Tukiainen aka. Tuksu, Taru Haverinen ja Sarianna Sihvo ovat söpöjä.
Keskiaamun bileet ;) Tytöt löysivät söpöjä poikia galtsusta

Bileet onnistuivat siis täysin, kuvia tuli otettua noin 300 kipaletta, joista parhaimmat valittu blogiin ;)) ! Tykkään pitää kemuja ja kutsua ystäviäni, frendejä ja uusia tuttavuuksia! Ja kaikilla on aina kivaa:) Ihmiset pääsevät myös tekemään uusia tuttavuuksia. Pidän bileitä aika usein, olen järjestänyt bileitä myös suuremmissa paikoissa, kuten Hakaniemen H4-salissa (ex. Svenska Gården), jossa oli 400 vierasta! Lisäksi kaikkea muutakin tähän väliin on mahtunut. Ekat himakemut pidin jo kun olin peruskoulun toisella luokalla ;)))) XDDDD

JouJOU wattafak MIKÄÄ BOOGIE??! @ Miski ownaa teijät kaikki. Taustalla Tissi (Anna) imee jtn litkuu.

Lisää bilehuumaa ja paljastuksia seuraavassa blogipostauksessani, joka käsittelee ♂♀ SMOOTH ★ Party► ♫ ;) ,jotka pidin siis heti näitten kemujen jälkeen... :) <3

April 14, 2010

THIS IS IT!

ZOMG! 


Tässä tämä nyt on - This Is It - kauan työn alla ollut blogini!


Suunnittelin alun perin oman blogini julkaistavaksi jo syksyllä 2008, mutta silloin tapahtui kaikenlaisia, mm. Turun kuvausmatkalla murtunut jalan kantaluu ~ 4kk sairaslomaa. Se siitä! Blogini alkutaival on vihdoin koittanut.


Tämä ensimmäinen postaus on tällaista johdattelutekstiä mitä tuleman pitää :)

Olen stadilainen nuori, joka on kiinnostunut kaikista uusista asioista! Harrastan valokuvausta, ja kaikenlainen visuaalinen suunnittelu on lähellä sydäntäni!



Lil~bit~ taustaa: Olen ylioppilas ja opiskelen
korkeakoulussa viestintää. Koulun ohessa teen satunnaisesti freelancerina PR-mallin keikkoja, jonka lisäksi olen välillä töissä myös graafikkona ja suunnittelijana. :) PR-hommiin kuuluu mm. erilaiset clubipromootiot, hiusmalli- kuvaukset, juontokeikat etc. edustukseen liittyvä stuff!

Välillä on rankkaa käydä skolea ja tehdä samalla duunia ja koittaa pitää harrastuksistaan kiinni, unohtamatta tietenkin rakkaita frendejä, joiden kanssa aika kuluukin kaupungilla ja bilettämisessä!


Mut kyl se siitä, syksy ja kevät ovat rankimpia, mut oma pieni loma silloin tällöin tehoaa yllättävän hyvin ;)) Yritänkin käyttää vapaa-aikaani mahdollisimman monipuolisesti matkustelemalla!


Viime vuosi oli ihan hullu! Kävin mm. Moskovan Euroviisujen finaalissa ja Pietarissa PR-keikalla. Sen lisäksi olin monella keikalla! Madonnaa... Lady GaGaa, Tina Turneria awws!

Kaverini maskeeraja Jada laittamassa SUPER St4R
Partyjen bileteemameikkausta.






Tämä vuosi alkoi Tukholman reissulla ja seuraavaksi onkin vuorossa USA! Keväällä, ennen kesäkuun kesäduunia, näin alustavasti! :)



Blogini on Lifestyle-tyylinen blogi omasta näkökulmastani, ja kuten blogin nimi Vanity Backstage antaa jo ymmärtää, niin kaikki halukkaat voivat nyt seurata elämäntyyliäni ja elämää julkisesti.




Eyyy! Tällaista:) Aion laittaa myös silloin tällöin postauksia viime vuoden parhaimmista tapahtumista! Miksei myöskään takavuosien tapahtumista. Kannattaa seurata ;)  


Breathe Carolinan megamagee biisi! <33