Latest News


Haku

October 28, 2010

First Day in UK

Ensimmäinen päiväni Britanniassa meni yllättäenkin hyvin, ilman mitään kummempia hypetyksiä. Toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa ensimmäiset päiväni tuntuivat kuin olisin uudesti syntynyt.

Ystäväni Jazz :]
Iso-Britannia sijaitsee Euroopassa ja on osaa koko eurooppalaista kulttuuriamme, joten mitään ihmeellistä ei täällä ole. Tietenkin kaikki on suuremmassa mittakaavassa ja onhan Lontoo yksi tärkeimmistä muotikeskuksista, mutta anyway, minusta jopa Pariisi ja Ranskakin olivat mieleenkiintoisempia paikkoja kuin Britit :)


Alkuperäiset suunnittelemat eivät pitäneet, niin kuin ne eivät koskaan pidä, koska en yleensä käytännössä suunnitteleee kauheasti, ja nuo alkusuunnittelmat olivat suunta-antavia :) Eli Birmingham jää tältä reissulta pois ja sen sijaan olen asunut ystävieni luona Clactonissa. Kävimme tiistaina viereisessä, isommassa kaupungissa, Colchesterissä, jossa on noin 155 000 asukasta, ja se on myös Essexin "osavaltion" hallintokaupunki. Clactonissa on noin 55 000 asukasta. Lontoossa olen viettänyt yhteensä kolme päivää.


 Asuin muutaman yön myös paikallisessa hotellissa!
Ensimmäinen kerta elämäni aikana kun hotellihuone avataan aidolla avaimella, ja myös ulko-ovi XDD So Retro! Aww
Täällä on kaikki turhan kallista, johtuen varmaan siitä että kyseessä on saarivaltio, enkä ole iha varma Britannian tuotantotaloudesta, joten aika monet raaka-aineet pitää kuljettaa tänne jollain keinolla, siksi myös tavaratkin maksavat. Toisaalta täällä on myös kuulemma korkeat verot. Mutta joo, onhan brittien oma valuuttakin, punta £ noin 20 % arvokkaampi kuin euro €. Kaikki maksaa täällä keskimäärin enemmän :) Kertalippu metroon £ 4.50! Elli noin 5 €, ja kun astut metrosta ulos ja menet takaisin maksaa se toisen £ 4.5 XDD lol.

Mäkki! Again :---D
Kuitenkin Britanniassa, etenkin isoimmissa kaupungeissa on paljon kaikkea kivaa, vaatteita, tavaroita ja muuta stuffia! Hienompia ja edistyksellisempiä kuin esim. Suomessa. Jossain Turussa, jossa asuu noin 160 000 asukasta on paikoin jopa vähemmän palveluita kuin Clactonissa, jossa asuu kolme kertaa vähemmän ihmisiä! Ja kun Turkua verrataan Colchesteriin, niin ei niitä voi edes verrata :D Aivan toista tasoa.

Clactonissa on muuten paljon palmupuita, joka puolella!! en tiedä miksi ;o tuli mieleen LA...:D
Muotia ja tyyliä ja designea siis riittää, mutta silti UK:ssa on paljon maalaismaseimaa, ja moni elää pikkukylissä tismalleen samalla tavalla kuin Emmerdalessa XDDD haha! :D Hauska yhtälö... lisäksi britit ovat yleisesti hyvin konservatiivisia, toisin sanoen hillittyä ja perinteitä vaalivia ihmisiä. 

Brittiläistä arkkitehtuuria
Anyway UK on shoppailijan paratiisi, vaatteita on joka lähtöön, aivan upeita!! :) Itse en tarvitse ennen ensi kevättä mitään uusia vaatteita, koska olen ostannut nyt niin paljon kaikkea, käytän niitä :) Lähinnä tarvitsisin vain parit farkut, ja tietenkin kaikki kivat korut etc accesories stuff lähtevät mukaani kaupasta, jos löydän oikeasti jotain tosi mageeta :) En koskaan osta mitään vain siksi että on "pakko". Mulla on yleensä aika hyvin uusia vaatteita, enkä edes ehdi käyttämään niitä kaikkia paria kertaa enempää.


Onhan Britannia entinen mahti, joka hallitsi jossain välissä jopa puolet maapallosta=D Kun sen hallitsijat valloittivat itselleen siirtomaita :D Ja vaikka nykyisin Kuningatar Elisabethillä ei olekkaan käytännössä mitään valtaa, koska maan asioita hoitaa parlamentti ja pääministeri, niin silti hän on yhä mm. Australian ja Kanadan Kuningatar, näin minulle paikalliset kertoivat :p niceee! Lisäksi hän johtaa koko Anglikaanista kirkkoa ja muutakin stuffia, en ole jaksannut perehtyä niihin:D Niin ja sen naama on melkein joka ikisessä Britannian setelissä ja kolikossa XDD


Jepa tällaisen johtopäätöksen tein matkani aikana :] Ihmiset ovat kyllä lempeitä, järkeviä ja auttavaisia! Sainkin jälleen paljon uusia kavereita ja tuttavuuksia :) Suomalaiset ovat britteihin verrattuna kuin alkuasukkaita, kukaan ei uskalla sanoa suoraan face-to-face mitään, puhutaan kaikki selän takana, ja vieläpä kakkaa ja ihan naurettavista syistä, joille täällä vain naurettaisiin :D Ja aina pitäisi vetää ulkopuoliset mukaan, itse enjaksa ikinä sekaantua = ei kiinnostaa, toisten asioihin, elän omaa elämääni. "Hän poisti minut facebook kavereista, hän on nyt kusipää" hei herätys oikeasti :DDD Jos minä esimerkiksi poistan FB-kavereista, se ei tarkoita että katkaisisin välit (ja jos näin on joskus pakko tehdä, puhun ao. henkilön kanssa aina irl, en katkaise välejä "virtuaalisesti" lol.), minulle facebook ei ole sama asia kuin ehkä jollekkin toiselle, joka pitää kaverilistallanssa tuhansia ihmisiä.

Clactonissa on aivan uskomattoman hieno kävelykatu, joka on täynnä satoja erilaisia pelilaitteita!! :]
well well well, Dr.Peppper, Diet Pepsi, 7UP Cherry?

Aika paljon täällä siis asutaan omakotitaloissa, jotka kaikki on rakennettu jopa satoja vuosia sitten! Pistorasiat ovat aivan kauheita =D Kauheat mötikät...ja niissä kaikissa on erikseen ON/OFF nappula, että se pitäisi kytkeä päälle ennen käyttöä:D Eli kyllä ne toimii, kunhan muistaa AKTIVOIDA ;DD hehe.

99pency Stores!! omgomg, sama kuin Hollywoodissaki oli! Siellä se oli tosin 99cent Store XDD yum!
Suosikkiravintola, jossa kävimme M:n kanssa lähes joka päivä :) Saimme alennustakin xD
Britanniassa ihmiset syövät samaa ruokaa kuin Yhdysvalloissa, täällä ei ole mitään omaa oikein:D Lähinnä teekulttuuri, tee maidon kera =YUM=NOT :DD haha ja englantilainen aamupala, se on kyllä aika sama kuin Yhdysvalloissa?:D paahdettua leipää, pekonia, hilloa, papuja? :D yaaaaaak:DD Grey teetä he täällä juovat with milk, vihreä tee ei löydy edes kaikista paikoista, US tapaan =[

EN ollut syömässä noitaa :[ iyyy
Nuoret eivät kuulemma juo kahvia, vain teetä, kahvi kuuluu lähinnä aikuisille. Alkoholin ja tupakan ikäraja on K18, mutta K16 saavat laillisesti polttaa, mutta eivät ostaa... XD Autoa voi ajaa jo 17-vuotiaana! Ai niin, olen  meinannut jäädä monta kertaa auton alle, koska ne ajavat täällä eri puolella kuin muualla maailmassa =D Auton rattikin on toisella puolella... So Confused...joo eli liikenne oli mulle ainakin täydellinen kaaos:DDD En ikinä varmaan oppisi ajamaan autoa UK:ssa.


Tällainen päivitys, ja tunnelmia ensimmäiseltä päivältä! :) Clacton on tosi kaunis kaupunki, muistuttaa hyvin paljon Yhdysvaltojen Venturaa, joka oli rakennettu tismalleen samallalailla meren rannalle kuin Clacton-On-Sea, kuten nimikin jo kertoo, sijaitsee kaupunki meren rannalla :] Molemmat kaupungit ovat kuitenkin täysin erilaisia! Arkkitehtuuri, kulttuuri ja ihmiset aivan omaa luokkaa.


OMG its a Halloween Party soon !! muahahaha
Viihdyn täällä tosi hyvin, ilmat ovat olleet lämpimiä, harmi kun ei voi mennä uimaan ;/ Päivät ovat menneet kaupungilla chillailulla ja hengailulla... kävellen :] Yhdysvalloissa kukaan ei kävele. Siellä ajetaan autolla, koska ne välimatkat ovat pitkiä ja siellä on muutenkin oma autokulttuurinsa, toisin kuin täällä, täällä käytetään tosi paljon junia. Tulen varmasti jatkossakin käymään Clactonissa!

Alecin välipaloja ;]
Nyt nukkumaan kello on 1.40am, ja huomenna aamulla lähdetään shoppailemaan Lontooseen :) Lisää postauksia tulossa aina kun ehdin ja pystyn niitä postailemaan ; e nettiyhteys ei ole ollut minulle kovin armollinen Britanniassa... ja päätin etten ostakkaan prepaid -liittymää, koska mun iPhone 4 käyttää microSim-korttia, joten tulisi liikaa säätöä löytää prepaid-liittymä, jossa olisi microSim.




6 comments:

Anonymous said...

onko tullu mieleen et se jenkkien aamiainen on kopioitu briteiltä eikä toisin päin? :D britit on kumminki hallinnu melkein koko pohjois-amerikkaa..

Anna said...

Tahon kans britteihin yhyy :-(

Alec A-style said...

Kolmantena päivänä Lontoo ei tuntunut enää niin pahalta! USA:aa se ei voita, mutta aivan mahtava, yksi parhaimmista kaupungeista koko Euroopassa! Täynnä erilaisia ihmisiä, muotia, tyyliä ja persoonia! :] Lisää postauksia tulossa, mm. London Post :] Nyt takas ulos cya <3

Anonymous said...

this is the way a blog should be! thanks!

Alec A-style said...

thankie:]

Anonymous said...

Very enlightening and beneficial to someone whose been out of the circuit for a long time.

- Lora